Tällainen aamu

Heräsin ties miten monta tuntia sitten. Kun ei unta enää tuntunut riittävän, ajattelin nousta kahville ja lukea vähän espanjaa, kun tänään on kurssi, jolle kait on mentävä, vaikka olen pudonnut kelkasta jo aikoja sitten. Totaalisen itsepetoksen vallassa jopa harkitsin, etten menekään vaan käytän ajan hyödyllisemmin ja luen kotona. Eipä ole tullut luettua edes tässä kahvin kanssa. Kaikenlaista sijaistoimintaa keksin. Tosin nyt väsyttää ja päätä särkee ja olisi järkevämpää mennä vain nukkumaan. Mutta olin viime viikollakin poissa, joten on sinne nyt vain ryömittävä. Minähän tykkään espanjan opiskelusta - kait... Tosin tämä ope ei ole mieluinen. Suurin osa ajasta käytetään tehtävien tekemiseen ja parin kanssa keskusteluun. Minulle olisi hyödyllisempää, jos opittavia asioita käytäis enemmän tunnilla läpi. Hyvin ne on kirjassa selitetty, mutta minä mieluummin tekisin tehtävät kotona ja saisin opetusta tunnilla. Ihan kiva ja varmaan pätevä ope on, mutta ei just minun tyylinen. Ja vaikuttaahan tuokin, että juoksen jossain kaukana kelkan takana, enkä ehdi kyytiin.

Koirapoika heräsi, kun kävin parvekkeella kameran kanssa. Nyt se hiippailee ympäriinsä siihen malliin, että ulos pitäisi mennä. Varmaan kohta on lähdettävä. Ja kohta on sinnekin kurssillekin lähdettävä, jos aioin. Miten se mahaakin rupesi koskemaan? Olenkohan niin sairas, etten voi mennä...

Ja ne lumetkin suli. Eilisen päivän satoi vettä ja nyt meillä on joka puolelle noita kahluualtaita, joista saisi hyviä lätäkkökuvia.

Kait tuo koira on vietävä ulos. Se nimittäin saattaa lorauttaa tai pökelöidä sisälle ihan vain omaksi ilokseen, jos sitä ei huomioida. Se on mukava koira, mutta täysin piittaamaton hyvistä tavoista ja ihmisten miellyttämisestä. Kun ehdoin tahdoin hankkii alkukantaisen rodun, joutuu sietämään myös sen, että sivistyksen pintakiilto on niin ohut, että repeilee omaan mahdottomuuteensa. Mutta hyvinhän Koirapoika on minut koulinnut.