tiistai 8. tammikuuta 2019

Kaikenlaisia haasteita


Tänään ulkoilukin on haaste, kun aamun jälkeen sade on muuttunut kovin vetiseen olomuotoon. 

Ei eilenkään paljon askeleita kertynyt. Aloitin uuden elämän ja raahasin itseni aamuvarhaisella (siis klo 9:30 - jännä juttu, miten vaikeaa on nousta ajoissa, jos pitäisi ja miten helppoa, kun ei ole mitään syytä -) pilatestunnille ja uin sen jälkeen sen puolitoista kilometriä, mikä on vakioni ollut jo vuosia, jopa vuosikymmeniä. Kun edellisestä liikuntaponnistuksesta on yli puoli vuotta, olin ihan poikki loppu päivän. (Pilatestunti oli kivan tehokas. Hyvä ope. Ja viimeinen puoli kilometriä uintia tuntui.) Otin jopa päikkärit kotiin päästyä. Hyvä, kun jaksoin minimilenkit Koirapojalle tarjota. Ja nyt on sitten outoja lihaksia kipeinä.

Urheiluhallit täyttää 60 vuotta ja heillä on haaste, 60 käyntikertaa vuoden alusta toukokuiseen synttäripäivään mennessä. Sehän vaatii jo ponnistelua. Pitänee käydä joskus vain uimassa. Mutta enhän minä voi tuota vastustaa, vaan tietenkin yritän. Tässä on muutenkin kunnon kohotus käynnissä. Sain joululahjaksi lahjakortin elokuun Lapin retkeä varten. Lahjan antaja epäili kykyäni kulkea pitkiä matkoja rinkka selässä. Joten pakkohan tässä on ponnistella.

Olen myös ponnistellut noiden muiden haasteiden kanssa. Katsoin Cinderella - Tuhkimon tarina leffan. Tykkäsin. Kiva katsoa tuollaista hyvän mielen elokuvaa. Laitoin romanttiseen kategoriaan.


Tämän vuoden Helmet-haaste on vaikea. Kohtuuttomia esim. kirjan kannen kuviin liittyvät kohdat. Mutta kolme kirjaa olen lukenut ja kolmeen kohtaan ne survonut.

  • Pekka Puupään laitoin pienkustantajan alle, kun en muuta keksinyt. Ei ole Puupää minun kirja. Asenteellisia vitsejä, jotka varmaan silloin aikanaan ovat naurattaneet, mutta  nyt ei mitenkään kolahda. Sorry kaikki.
  • Lehtolaisen laitoin paikkaan, jossa olen käynyt. Sekä Espoo että Sipoon korpi ovat sen verran tuttuja. Oli yllättävän kömpelöä tekstiä paikoin. Tämä on kirjan ja ruusun kylkiäinen ja esittelyn mukaan Lehtolaisen esikoiskirja. Siellä oli kyllä viitteitä muihin Maria Kallio juttuihi. Pitänee lukea joku Lehtolainen, kun olen hänen kirjoistaan tykännyt, enkä muista kömpelyyttä esiintyneen. Minulla lienee hyllyssä joku lukematonkin Lehtolainen.
  • Kernick on kirjailija, jolta en ennen ole lukenut mitään. Meidän english clubin tämänkertainen teos. Siinä oli kyllä juonenkehittely paikallaan. Suorastaan oli pakko lukea loppuun, jotta saisi selville, miten kävi. No, kaikki kuolivat.

5 kommenttia:

  1. Sitähän mä sulle sen Puupään saatekirjeessä toimitin että ihan hirveitä sarjakuvia ovat -68 toimittaneet lasten luettavaksi!!

    Taas haaste, susta tulisi hyvä rikollinen, otat haasteet hanakasti vastaan...vai haastemies? ;DD

    VastaaPoista
  2. Kunnioitettavaa, kun olet jaksanut olla ahkera liikkuja :) Mukavaa tammikuun alkua, sateen olomuodosta huolimatta.

    VastaaPoista
  3. Vauhdikas alku haasteisiin! Hyvä sinä! Jatka samaan malliin! (Hieman positiivista kannustusta :D)

    VastaaPoista
  4. Hienosti toteutat haasteita! Kaikki kuolivat, niinhän niissä hyvissä draamoissa käy... klassikkoainesta kuten Shakespearen näytelmissä ainakin. Tarttee etsiä kirjastosta.

    VastaaPoista
  5. Haastenainen.
    Oho, Sagakin on positiivisella tuulella. Kiitos kannustuksesta kaikille.
    Joa sohvalla luetaan lontoota, voin pistää kirjan tulemaan.

    VastaaPoista

Mammuttimaiset kiitokset kommentistasi!
Aina on kiva, kun joku sanoo jotain, ilmaisee mielipiteensä, osoittaa käyneensä tälläkin tontilla.