perjantai 4. tammikuuta 2019

Omituinen höpöttäjä


Ikääntyminen, vanheneminen, ajan kuluminen tuntuu monille tulevan mieleen näin uuden vuoden alussa - ja usein negatiivisena ilmiöinä. Se negatiivisuushan johtuu enimmäkseen ikääntymisestä, vanhenemisesta, ajankulusta. Lapsille ikääntyminen on tavoite. On hyvin tarkkaa, olenko neljä vai viisi, seitsemän vai kahdeksan. Koko ajan on joku määrätolppa edessä, jota odottaa, johon pyrkiä. Jossain vaiheessa muutos tapahtuu. Tulee ikäkriisejä, pelkoa vanhenemisesta. Tätä olen nyt joutunut paljon pohtimaan, kun ystävät puhuvat tulevaisuudesta lähinnä kauhulla.

Minulle jokainen syntymäpäivä on toistaiseksi juhla. Juhlin sitä, että jälleen on yksi uusi vuosi kokemuksia kertynyt ja edessä aukeaa uusi vuosi täynnä uusia juttuja. Elämä on seikkailumatka. Matkaa voi suunnitella. Suunnittelu on mukavaa. Mutta matkalla tulee yllätyksiä, suunnitelmat eivät toteudu, tapahtuu jotain muuta. Tulee muutoksia suunnitelmiin. Voi tulla ikäviä yllätyksiä, mutta  voi tulla myös mukavia. Etukäteen pelkääminen ei auta mitään. Yhtä hyvin voi odottaa niitä hyviä tapahtumia. Ei sekään muuta mitään, mutta onpahan odottaminen mukavampa.

Mieleen jää myös paljon ikäpolvea yhdistävää materiaalia, kuten "omituinen höpöttäjä" tai "hyvää vertasin, valitsin uuden tend kilopaketin, vähällä vaahdolla nopeimmin, saat tuoksuvan puhdasta sinäkin, kiitos tend kilopaketin". Tunnustautuukohan joku ikäpolveeni? Taidatte kaikki olla reippaasti nuorempia.


Vaihdetaan aihetta, ettei mene kovin saarnaavaksi.

Katsoin eilen kolme leffaa. Yksi meni kategoriaan, jota ei ollut, mutta jonka lisäsin eli lyhytelokuva Matsi. Lyhytelokuvat ovat kuin novellit. Tykkään enemmän romaaneista.

 Roadmovie kategoriaan lisäsin Walter Sallesin Moottoripyöräpäiväkirjan. Aikanaan sitä suorastaan rakastin, mutta olkkarissa telkkarista se ei yltänyt samaan kuin leffateatterissa. Ja ehkä ikäkin on kyynistänyt. Mutta voin silti suositella.

Ja kun teema tarjosi illalla mahdollisuuden oikeaan westerniin, katsoin Sergio Leonen Kourallinen dollareita. Clint Eastwoodhan on aina napakymppi, mutta turhan paljon tuli ruumiita, joten ei täysiä pointseja.

50 listani siis täydentyy hissukseen.

8 kommenttia:

  1. "Taas vuotta vanhempi, kauniimpi ja älykkäämpi". Näin luki eräässä Possun näkemässä synttärikortissa. Sen jälkeen siitä on tullut Possun vakiotoivotus.

    Komean joulukuusen on koirapoika löytänyt.

    VastaaPoista
  2. Tend-mainosta en muista mutta omituinen höpöttäjä on tuttu, löytyy myös aamuisin peilistä=) 51 tulee reilun viikon päästä täyteen eli ollaan vähän eri polvea, kuten mainitsin aiemmin, sinulla puupäät minulla lucky luket.
    Itse nautin siinä mielessä vanhenemisesta että pää toimii entistä paremmin, hallitsee isompia kokonaisuuksia, isompia ajatuksia, tajuavaisuuden taso on laajempi. Vaan kuten eilen kaveille saunassa mainitsin, pitäisi alkaa pitää tästä temppelistä huolta, alkaa käydä kuntoilemassa jne eikä yhtään huvittaisi, tupakatkin pitäisi tumpata jotta loppuelo ei olisi kärvistelyä fyysisesti. EDi kiinnostaisi. Nyt tuli niin monta konditionaalia että ahdistaa!!

    Clint on aina jees!! Katsoin Revenant -leffan, suosittelen, kunnon kosto/selviytymistarina, komeita maisemia ja äärimmilleen vietyä ihmisen julmuutta(välittämistä, luonnon armoilla kun ihmisten eri puolet tuppaa korostumaan selvästi.

    VastaaPoista
  3. Muistan kyllä omituisen höpöttäjän (täältäkin sellainen löytyy, viimeksi eilen illalla kuulin kysymyksen "mitä sä höpötät, puhut sä jollekin, mulleko?" - ei kun itekseni höpötän, jupisen kun tää on p...ään).
    Ja Tend kilopaketin - nyt kun muistutit!

    Kesällä tulet käymään meillä, otetaan AM kuskiksi ja mennään kauppaan - ihastellaan lähes uusia tuotteita ja muistellaan kuinka nuoria me ollaankaan. :D :D

    Olen varmaan johonkin päivitykseen laittanutkin kun siitä tuholaismyrkkypurkista; siitä pahvisesta, pyöreästä, keltaisesta? Meillä sitä tsuhauteltiin juhannusruusupuskaan, ettei kirvat vai mitkä lie syö sitä. Mä olin silloin jotain 3-6 välillä.....

    VastaaPoista
  4. Tend mainos tuntuu tutulta. Hyvin alkaa listasi täyttyä ja Clint Eastwood on todella jotakin, vaikka tuo elokuva oli minulle ihan vieras. Vanhenemisessa voi valita sen hyvän odottamisen, näin olen päättänyt. Johonkin voi itsekin vaikuttaa ja se on omaan asenteesensa ja toimintakykyynsä. Lukeminen, käsityöt ja liikunta, niillä pääsee eteenpäin. Hyvää viikonloppua!

    VastaaPoista
  5. Possu: Hieno motto sinulla.
    Sus': Yhtään puupäätä en toistaiseksi ole lukenut. Ehkä luen yhden kun on tuolla hyllyssä odottamassa. Lucky luket olen kyllä lukenut. Lapsuudessa naapurissa jävin lukemassa tex willerit tarzanit viidakkoseikkailut
    Pöllö: Se ddt oli tehokasta. Sillä tapettiin täitäkin päästäni joten voi olla että jotain vaikutuksia vielä ilmenee.
    Emäntä: Toimintakykyyn minun pitäisi ruveta satsaamaan enemmänkin. Riittäisi sitten asennekin pitemmälle.

    VastaaPoista
  6. Sus': ED? Muusikko? Energiajuoma? Jotain?

    VastaaPoista
  7. oli itseasiassa että Ei kiinnostaisi...jostain d ja isolla lipsahtiOlen alka lipsautella runonkirjoitusmoodia noritekstiin, siitä tuollaiset lauseet.

    VastaaPoista
  8. alkanut lipsautella, normitekstiin...jopas nyt pukkaa kirjoitusvirhettä ..

    VastaaPoista

Mammuttimaiset kiitokset kommentistasi!
Aina on kiva, kun joku sanoo jotain, ilmaisee mielipiteensä, osoittaa käyneensä tälläkin tontilla.