sunnuntai 19. toukokuuta 2019

Kuu-ukko kisa kaikille


Täysikuu saa aikaan ajatuksia, monenlaisia. Nykyisin aika paljon ajattelen kirjoittamista. Olen muutaman vuoden ollut elämänkertakirjoituskurssilla, useammallakin, jotain saanut aikaankin ja jotain jatkankin. Yksi kurssi jatkuu ilman opea ihan omalla porukalla. Siellä jatkan oman elämäni penkomista. Mutta tekisi mieli kirjoittaa jotain fiktiotakin. kirjoittaa jostain muusta kuin menneestä elämästä. Mutta kun en keksi, mikä olisi hyvä aihe. Ideoita ei tule. 

---
Niinpä julistan juhannusyöhön yltävän kisan:
Antakaa aiheita tulevalle bestselleristille.
---
Mistä voisin tarinoida?
Kuka tai mikä olisi päähenkilö?
Milloin tapahtuisi?
Vai tapahtuisiko milloinkaan?
Missä?
Miten?
Miksi?
Kuka, ken, kumpi, kumpainen?
---

En toki pyydä teitä kirjaani kirjoittamaan, mutta vihjeistä voisin ottaa vaarin - tai muorin. Runoja, näytelmiä, lauluja, loruja en aio kirjoittaa. Mieluiten kirjoittaisin kirjaa, mutta veikkaan, että novelleiksi menee. Tai sitten ei mitään tule.
---
Työväenopistossa on paljon kaikenlaisia kursseja, joten jollekin menen. Luovan kirjoittamisen peruskurssi sopisi hyvin aikatauluihini - tai ei hyvin, mutta jotenkin. Sukelletaan spekulatiiviseen fiktioon kiehtoisi eniten, mutta en tiedä uskallanko sinne mennä. Spefi eli uuskumma on laji, jossa todellisuus tipahtaa outoon, omituiseen maailmaan. Lempparini Haruki Murakami taitaa tämän lajin. Autofictiokin kiehtoisi, siis oman elämän tarina kuvitteellisella kuorrutuksella. Työväenopiston ohjelmat ei ole vielä ilmestyneet, joten valinnan varaa varmaan on. Toki pitää priorisoida, sillä kursseilla on tapana täyttyä ensimmäisten minuuttien aikana.
---
Mutta tarjotkaa auttavaa kättä. Parhaat ehdotukset palkitaan - joskus. Olen hidas lähettämään paketteja, mutta jossain välissä aina kuitenkin. Useita ehdotuksia saa antaa, ihan niin paljon kuin mielikuvitus keksii.
---
Tänä vuonna juhannusyö on oikealla paikallaan eli kesäpäivänseisauksen aikaan, jolloin päivä on pisimmillään ja yö tuskin aavistus. Silloin teen päätöksen, otanko jonkun vihjeen onkeeni, saako joku mielikuvitukseni liikkeelle.

5 kommenttia:

  1. Miten olisi Itse Kuuukko, siis Kuu-ukko. Repun elämää kuu-ukon silmin.

    VastaaPoista
  2. Ajattelin ehdottaa Repun elämää Koirapojan silmin, mutta Possun ehdotus on parempi.

    VastaaPoista
  3. Ehkä vuorotellen Kuu-ukon ja koirapojan silmin. ;) Kahdesta eri näkökulmasta.

    VastaaPoista
  4. Blogisti jonka elämä mullistuu kun hän alkaakin keräämään kirjoituksiaan kirjaksi, entiset tapahtumat alkavat elää omalla painollaan vieden blogin kirjoittajan huimiin seikkailuihin.

    VastaaPoista
  5. Kiitos ehdotuksista. Kuukko voisi olla päähenkilö ka onnelin juoni kuulostaa hyvältä. Mutta lisää vielä kaivataan.

    VastaaPoista

Mammuttimaiset kiitokset kommentistasi!
Aina on kiva, kun joku sanoo jotain, ilmaisee mielipiteensä, osoittaa käyneensä tälläkin tontilla.