lauantai 11. toukokuuta 2019

Suunnitelmien muutos


Uskaltauduin aamulenkille ilman suojakerrointa, kun näytti, ettei hirveästi aurinko porota. 


Sumun lisäksi oli myös hyvin märkää, melkein vielä satoi. Olin ajatellut palstailla tänään, mutta voipi olla, että jää. Märkää maata ei ole mitään syytä häiritä.


Eilen kävin kolmisen tuntia kaivamassa ja tuollaisen pätkän sain hoidetuksi. Minulla on sellainen virhe luonteessa, että pitää tehdä viimeisen päälle, jos tekee. Niinpä kaivan rikkaruohot juurineen niin pitkälle kuin yltää, erottelen maavarret ja pahiten leviävät juuret ja vien ne kokonaan pois palstalta. Näin aikaa kuluu mukavasti. Tuossa on vadelmapenkin pätkää. Annoin niille kaivamisen kunniaksi vähän hevonpaskaa ja kevyen olkikatteen. Tänään piti käsitellä loput vadelmat, mutta taitaa taas siirtyä hamaan tulevaisuuteen.


Palstavastaavanikaan ei viihdy märässä maassa istumassa, kun tahtoo pitkästyä hyvälläkin säällä. 
---
Kun otatte huomioon kitkemistaipumukseni, lienette samaa mieltä, ettei ihan heti ole kylvövalmista peltoa tarjolla. Mutta jos ensi vuonna taas.


Nyt olisi oiva aika hortoiluun, mutta jotenkin ei nuo villivihannekset ole saaneet jalansijaa ruokavaliossani. Pitäisi ryhdistäytyä.

4 kommenttia:

  1. Ketunleipä on kyllä makoisaa ;) Arvostan sinnikkyytäsi juurisodassa rikkakasveja vastaan!

    VastaaPoista
  2. makoisia vadelmia luvassa Sinulla! kyl kitkeminen työstä käy, välillä niin epäkiitollistakin, kun rikat kasvavat nopeammin, mitä niitä ehtii pois nyhtämään. puutarhan ylivahti tosiaan näyttää siltä, et nyt kyl vois jo lähteä!
    villivihannesten käyttö on kyl koukuttavaa. käytän itse paljon luonnonkasveja niin teeaineksina kuin salaateissakin. eilen tein nuorille karitsankyljysten kyytipojaksi villivihannessalaatin. pihamaalta keräsin savikkaa, nokkosta ja voikukkia, yrttipenkistä saksankirveliä, mäkimeiramia ja ruohosipulia, kaupasta nippu korianteria, kastikkeeksi sekoitin hunaja-ölykastikeen ja hyvältä maistui:))

    VastaaPoista
  3. Voi, hortoilu on vaativaa puuhaa, mutta varmasti maukasta. Kaupunkiasukkaina tyydymme haaveilemaan... vaikka pihasta löytyisikin syötäviä rikkaruohoja. Koirapoika tarvitsee jonkin lelun kasvimaalle? ison luun pureskeltavaksi, vai tulisiko se multaiseksi?

    VastaaPoista
  4. Nyt ei oikein irtoa hortoilu tai muukaan ulkoilu :)

    VastaaPoista

Mammuttimaiset kiitokset kommentistasi!
Aina on kiva, kun joku sanoo jotain, ilmaisee mielipiteensä, osoittaa käyneensä tälläkin tontilla.