tiistai 23. heinäkuuta 2019

Outoja oloja


Aikaisia aamulenkkejä on harrastettu. Meitä helteet vähän häiritsee. Outoja oloja tulee. Paineet kohoaa. Mutta aikaiset aamulenkit ovat mukavia, vaikka unet jäävät sitten liian vähäiseksi, mikä lisää outoja oloja ja nostaa paineita.


Viinimarjoja on keräilty. Täytynee odottaa, että nuo pesän untuvapallot joskus muuttavat pois. Tosin hyvinhän nuo on toistaiseksi selvinneet vaikka aika lähioksista olen kypsimpiä riipinyt. Kastella pitäisi kyllä useammin. Kitkemistä en edes yritä.


Yksi ahkera eläkeläinen on tehnyt näin kauniin pihan meidän kaikkien iloksi.


Ehkä joskus minun kasvimaani yltää tälle tasolle - tai edes jollekin tasolle.


Säitä on piisannut ja siivousta - muutakin kyllä, museo, jalkahoito, kampaaja. Ja huomenna puuvenemessuille.

2 kommenttia:

  1. Aamulla aikaisin vois kävellä, mutta toisaalta se on ainut aika, kun voi kuvitella edes vähän saavansa nukuttua, kun on vähän viileämpää (eli vain 25 astetta). Possu käveli illalla, siinä 23 maissa. Hulausta ei voi ees kuvitella.

    VastaaPoista
  2. No nythän on jo lupailtu viileämpää, kunhan ensin saadaan lämpö nostetuksi hiukan ylemmäs.

    VastaaPoista

Mammuttimaiset kiitokset kommentistasi!
Aina on kiva, kun joku sanoo jotain, ilmaisee mielipiteensä, osoittaa käyneensä tälläkin tontilla.