lauantai 6. heinäkuuta 2019

Vai olen niitä, joilla on tahto ei voimaa

Miten se Eino Leino tuli mieleen, kun Possu kirjoitti
"Repu on lujatahtoinen."
---
Mutta asiaan


Aloitin sitten ne pitemmät koiralenkit vaikka ei todellakaan huvittanut. Päätä särki, tympäisi ja vettäkin vihmoi. Mutta kaunista oli, linnutkin vielä lauloivat. Itikoita oli kyllä tuhottomasti, joten kuvaussessiot jäivät lyhyiksi.


Vajaa viisi kilometriä käveltiin erilaisia teitä. Kuulostaako paljolta? No, jokunen vuosi sitten tein joka aamu yli seitsemän kilometrin lenkin ja vielä maastossa, jossa oli tosi paljon mäkiä, etenkin niitä ylämäkiä. Nyt lähinnä tasamaata tallustettiin. Eikä yhtään juostu. Rauhallisesti asteltiin.


Tämä lenkki menee meidän hienon koirapuiston ohi, joten pithän Koirapojan päästä tutkimaan, kuka on käynyt. Nyt ei ketään ollut.


Tämä puisto on ihan meidän lähellä. Tuolla ylhäällä puiden seassa häämöttää muuntaja, joka on aivan meidän vieressä. Voisin siis antaa Koirapojan käydä täällä useamminkin, mutta kun minulla on tylsää seisoskella paikallaan.


Mutta nyt olen jo aamukahvilla.
---
Ja sitten eiliset syömiset. Eilen en siis mitään merkittävää liikuntaa suorittanut - tai edes mitään liikuntaa. Illalla kävin hierojalla, kun olen niitä joskus ostanut. Mutta söin kyllä eilen.


keitettyjä perunoita kuorineen, tomaattia, kananpaloja, valkosipulikastiketta


jälkiuunileipää porolla ja salaatilla ja maitoa


pakasteviinimarjoja ja vaniljajogurttia 
--- 
tästä jäi osa syömättä - syön ennen kuntosalille lähtöä tänään


pähkinöitä ja punaviiniä ja ruislastuja, jotka jäi kuvaamatta


Kävin myös ostamassa kengät alesta, 40 %. Ovat koekäytössä osoittautuneet ihan ok-kengiksi. Eiköhän noilla pärjää tunturissakin. Pitäisi vielä löytää jotkut kevyemmät versiot näin kesäkäyttöön ja ehkä sandaalitkin. Mutta hyvä, että edes nuo - tai siis nuohon on ne tärkeimmät ihan koiralenkkejäkin ajatellen.
---
Tänäänkö sitten pitäisi vihdoinkin sinne kuntosalille...

6 kommenttia:

  1. Kivoissa maisemissa olet lenkkeillyt. Ruuatkin näyttää hyviltä. Possun koko päivä meni tylsissä kotiaskareissa. Tästä luvassa valitusvirsi Possun blogiin!

    VastaaPoista
  2. Herkullisia ruokia, nam, nam! Komeat kengät ja hyvä, että löysit sopivat. Hyvät kävelyreitit teillä ja onneksi ei tarvitse yksin mennä, vaan arvokkaassa seurassa, Koirapojan kanssa. Rauhallinenkin kävely on liikuntaa ja ylläpitää toimintakykyä. Voit olla ylpeä suorituksestasi!

    VastaaPoista
  3. Meillä on kaunis rehevä ympäristö, suojelualuekin vieressä, joten hienoja reittejä löytyy joka puolelta.
    Ruoka on hyvää, kun on nälkä ;)

    VastaaPoista
  4. nam.mitkä herkut,ja terveelliset:)
    Koiruus ihana kaveri,
    "eihän roomaakan päivässä rakennettu"..pienin varmoin muutoksin!!
    Olet tosi reipas!!

    VastaaPoista
  5. Hyvä alku elämäntaparemontille. Jatka samaan malliin!

    VastaaPoista

Mammuttimaiset kiitokset kommentistasi!
Aina on kiva, kun joku sanoo jotain, ilmaisee mielipiteensä, osoittaa käyneensä tälläkin tontilla.