sunnuntai 15. toukokuuta 2022

Jännä elämä


 Kun nyt olen tässä koneella ja kohta lähden mummoilemaan taas joksikin aikaa, niin kerronpa vielä kuvin ja ehkä sanoinkin elämäni viime aikaisesta kulusta.


Kengät löytyivät asiantuntevan myyjän avustuksella. On käveltykin ja toimivat niin hyvin kuin voi kenkien olettaa toimivan moniongelmaisissa jaloissa. Oli tuuriakin eli alea osui kohdalle monia kymmeniä prosentteja ihan etsimättä.


Nukkuminen on ollut katkonaista ja vähäistä. Olisko kuu syypäänä.

Kyläiltiin.


Isäntäväki ilmoitti mielipiteensä vieraista kovin selväsanaisesti.


Aurinko on taas saapunut matkallaan lähelle talon nurkkaa.


On pilveillyt


ja paistanut.


Koirapoika on jaksanut ulkoiluttaa minua ahkerasti ja kävelykilometrikisa pitentänyt lenkkejä.


Näköjään runsas kävely on pitentänyt jalkojakin ja pienentänyt päätä. Koirapojalla on kyllä neljä jalkaa edelleenkin.


Nyt on kovinkin vihreää.

6 kommenttia:

  1. Hienoa, että löytyi kengät. Ja moni muukin asia, Aurinko ja viherrys!
    Unet on karanneet, aamuöistä. Oisko liika valo, en tiedä, tuntuu että ei ois sekään, kun usein herää ennen auringon nousua. Kohta tietty aurinko paistaa koko yön.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On mukavaa, kun on valoisia öitä, vaikka nukkuminen jäisi vähälle.

      Poista
  2. Mukavan näköiset kengät. Korkeampivartisina tukevat hyvin. Hyvä ostos!

    VastaaPoista
  3. Hyvä, että löysit kengät, ja vielä alesta. Kohdallesi sattui hyvä myyjä, joka halusi oikeasti myydä asiakkaalle sopivat kengät. Ei mikään itsestään selvä asia nykyaikana, paitsi lankakaupoissa ja parissa teekaupassa ja … kyllä heitäkin on.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Usein noissa urheilukaupoissa on mukavia ja ammattitaitoisia myyjiä. Ei toki aina. Eikä kyllä aina lankakaupoissakaan.

      Poista

Mammuttimaiset kiitokset kommentistasi!
Aina on kiva, kun joku sanoo jotain, ilmaisee mielipiteensä, osoittaa käyneensä tälläkin tontilla.