tiistai 31. toukokuuta 2022

Suunnitelmaa pukkaa

 

Shoppailla pitää.
Ensin on siirrettävä rahaa tilille.
Keittiön kaapit on siivottava. 
Vaatteita on pestävä.
On pakattava.
Koko kämppä on putsattava vieraskuntoon. 
Kasveja pitää istuttaa.
Rikkaruohoja on kitkettävä.
Vai olisko kaikki vain -isiä?
Palvelutaloon on ainakin mentävä lukemaan.
Kirja on käytävä hakemassa kirjastosta.
Ensin pitää käydä suihkussa ja pukeutua. 
Aika kuluu.
Iskeekö kohta kiire?


Ulkona sataa, pilveilee.


Olenko maininnut koskaan, että minulla on näköaloja moneen suuntaan.


Ja kauniita maisemia kävellä.


Ja kameroita, joilla kuvata koko ajan.


Sadonkorjuu on hoidettu, raparperikiisseliä ja lipstikkakeittoa. Ennen syksyä ei varmaan tarvitse enää leikkiä sadonkorjuuta.
(enpäs osannutkaan laittaa tekstiä kuvien viereen)


Parit trikookaavut ompelin


ja harrastin nettishoppailua, kun halvalla sai. Kävi tuuri. Hiukan isot on, mutta parempi se kuin liian pienet.
 

Punkkeja on, mutta rokotus puuttuu edelleen. Pitäisi.


Mummo jatkaa suunnittelua ja toivottaa kivaa kesää kaikille. Huomennahan se alkaa, kesä.
---
Retkihaasteen kevätilta jäi nyt tekemättä ja leffat jymähti numeroon 68. Nyt ei ehdi, ei kykene. Mutta molempia jatketaan aikanaan. Kunhan akuutimmat on hoidettu.

20 kommenttia:

  1. Paljon on suunnitelmia, mutta onneksi kaikkia ei tarvitse toteuttaa. Kesä tulee siitä huolimatta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinhän se on, että aika kuluu ja vuodenajat vaihtuu vaikkei mitään tekisi.

      Poista
  2. Onpa kivoja kaapuja. Paljon olet saanut aikaan. Mitä niistä muista isi-muotoisista huolta kantamaan. Kaapuja riittää. Lipstikkakeitosta en ole ikinä kuullut. Oliko hyvää? Mistä se valkoinen väri tulee?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lipstikkakeitto on hyvää. Tuohon livahti liikaa perunaa ja kerman korvasin tuorejuustolla, kun kermaa ei ollut. Siksi ei vihreää.

      Poista
  3. Nuo isi-suunnitelmat on tuttuja kyllä. Mutta näillä ikävuosilla on lupa tehdä just se mikä huvittaa ja loput saa jäädä, eikö vain?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehdottomasti vaikka kaikki saa jäädä. Stressaaminen on taaksejäänyttä aikaa.

      Poista
  4. Hyviä valmiita asioita moneen lähtöön, vaatteita ja ruokaa sekä kulttuuriharrastuksia. Sanoisin, että hienoja suorituksia!

    VastaaPoista
  5. Hienoja suunnitelmia ja siis kukapa vahtii jos jotain jää...Hienoa on käydä palvelutalossa lukemassa! Mietin ite mitenkähän taas alottas jonkun vapaaehtoistyön, mutta tuo -työ sana on vaikee!
    Mutta...Aika vaan kiitää ohi ja tässä sitä vaan vanhenen...Jotain ois keksittävä, kunhan tässä tasoittuu. Ainakin kahdeksan tai 9 kohtaa tuossa listassa on tullut tehtyä viime aikoina.
    Joo, et oo kertonut että näkyy laivoja ikkunasta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaikkea näkyy tuolla taivaanrannassa, merinäköala ;)

      Poista
  6. Vierivä kivi ei sammaloidu, ja kuulostaa hengästyttävällä sammaloitumisenestovauhdilta!

    VastaaPoista
  7. Juu, kevät ja alkukesä, kiirettä piisaa. Hyvää kesää :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Nopeasti taas tuli kesä. Aika kiittää eteenpäin.

      Poista
  8. Isit on tuttuja tälläkin. Sulla on upeita maisemia! T. Laiskis

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Asuntoni paras puoli on ehdottomasti maisemat.

      Poista
  9. Kauhistus kun kuulosti ressaavalta. Mutta kiva että näet laivoja ikkunasta. T. Possu

    VastaaPoista
  10. Rankkaahan se elämä on, mutta stressaamiset on taaksejäänyttä. Enää ei ole niin tärkeää, tuleeko jotain tehdyksi vai ei. Se on eläkeläisen arkea. Katselee, kun työt kasautuu ja potkaisee joskus kasan nurin, jos huvittaa. Jos ei, siirtyy sen verran syrjään, ettei hautaudu kasan alle.

    VastaaPoista
  11. Mihin mun kommentit katoaa... surullinen

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En osaa sanoa, mitä tapahtuu. Jonkin kommentin näin tuolla spostissa, mutta en täällä. ?????

      Poista

Mammuttimaiset kiitokset kommentistasi!
Aina on kiva, kun joku sanoo jotain, ilmaisee mielipiteensä, osoittaa käyneensä tälläkin tontilla.