Kun on saanut laulamisen kipinän, ei sitä voi estää. Joten nykin, kun vaihtuu päivä yöksi kaupungin, sen tumman soiton, kutsuhuudon kuulen minäkin. Ja tahdissa tuon sävelen ovestani ulos kävelen. Keikkailen edelleenkin, mutta aika harvoin. Suurin osa ajastani menee laulujen tekemiseen. Julkaien uuden levyn parin vuoden välein, mutta kirjoitan myös muille esiintyjille. Suosioni on edelleen tasainen vaikka siitä eka kesän hurmoksesta on palattu normaalimpaan menoon. Olen oppinut huolehtimaan itsestäni, jättämään muiden mielipiteet omaan arvoonsa. Olen kasvanu aikuiseksi, vahvaksi ja yksinäiseksi. Ehkä jossain vaiheessa vielä löydän oman laumani. Sitä odotellessa jään tanssimaan yksin.
Eppujen pimeyden tango on kappake. Kun vaihtuu päivä yöksi… ja Levyn kansi on Marmalade; Songs.
VastaaPoistaLaulu on Eppujen Pimeyden tango, levyn kantta en tunnista, mutta mielenkiintoisen näköinen taas sekin.
VastaaPoista