Väriä ja valoa

 

Illan pimetessä kaupungit valot ovat kauniit... mutta...iso mutta...monessa rakennuksessa on ihan liian kirkkaat mainosvalot tai mitä lie valot, niin kirkkaat, ettei mitään muuta näy. Kaukana taivaanrannassahan ne eivät haittaa, mutta kun ihan tähän nurkille on pykätty jos jonkinlaista ostoshelvettiä mainoksineen. Lähiasukkaat on niistä valittaneetkin, mutta mitäs se hyödyttää. Minulle ne eivät loista, mutta uskon, että elämä kärsii, jos suoraan ikkunasta sisään jokin valonheitin hohtaa. Tämä valitus ei nyt suoranaisesti koske tuota Kalasatamaa, jossa kait on oltavakin jotain merkkiä ihan vaikka lentokoneiden takia. Mutta kyllähän sekin himmentää esim. noita oikealla näkyviä Lintsin valoja. Ja kuten sanoin, minun ei kannattaisi valittaa. Minä olen toistaiseksi turvassa, kun majakkanikin näkyy.

Nyt alkaa meilläkin olla ruskaa. Keltainen esiintyy hyvin, mutta punaista näyttää ruskeus vaivaavan. Pihlajat kärsivät kuivuudesta, joten niiden lehdet ehtivät ruskistua. Koivuillahan on mahtava juuristo, jolla ne imivät pihlajienkin kosteuden kuivan kauden aikana. Aurinko tässä kuvassa vasta nousee, joten varjoja löytyy.

Toiseen suuntaan näkymä on jo toisenlainen. Haavoista on kyllä jo paljon lehtiä tippunut. Niitä tippui kesän kuivilla ja nytkin tuulet ovat niitä heitelleet.

 

Eilen oli niin kaunis päivä, että pakko oli käydä pitemmälläkin koiralenkillä. Ja niin taitaa olla tänäänkin. Olen taas vaihteeksi jotenkin epävireessä, mutta yritän puskea itseeni jonkinlaista elämäniloa. Metsäkävely toimii siihen hyvin. Onneksi täällä on metsää heti kun astuu ovesta ulos. Merenranta olisi myös mainio juttu, mutta sinne pääseminen vaatisi jo enemmän viitseliäisyyttä etenkin kun Koirapojasta ei oikein nykyisin ole matkaseuraksi. Se stressaa liikaa. Josko huomenna...

---

Menen puuhastelemaan jotain...vaikka neulomaan...

Lokakuu

 

Ulkona sataa tihuuttaa. Mukavaa. Saa olla vain. Ei tartte suorittaa.

Shoppailusta oli viimeksi puhetta. Vaatteita en oikeastaan koskaan osta. En tykkää. Mutta kirjoja sen sijaan, yli tarpeen. (Voin sanoa, että hyllyissäni on lukemattomia lukemattomia kirjoja.) Aika usein netistä niitäkin. Antikka.net tai antikvaari.fi ovat lempikauppojani ja kyllä myös adlibris, joka oli joskus tosi hyvä, nykyisin taantunut, mutta silti sieltäkin. Nämä löytyivät sitten ihan läheltä, joten kun olin kaupungilla, kävelin hakemaan.

ja siinä samalla sain ihailla ruskaa, joka ei tänne ole oikein vieläkään ehtinyt. Saa nähdä ehtiikö vai ruskistuuko kaikki ilman varsinaista väri-iloa.

 

Syväkeräysjärjestelmä on valmistunut vauhdilla. Kannet vielä ja siistimistä, niin voidaan alkaa täyttää uusia roskiksia. Oppiikohan ihmiset lajittelemaan oikein. Kaikkihan siis lajittelee, mutta aina ei osu nyssäkkä oikeaan lokeroon.

 

Olen jotain saanut valmiiksikin. Hitaasti tulee mitään. Kaikenlaista olen taas jouluksi lupaillut, joten pitäisi ryhdistäytyä. En kyllä ole mikään pikaneuloja.

 

Tätä settiä oli kiva tehdä, kun niin tykkään tuosta musta-punainen-yhdistelmästä, mutta aikaa tähänkin kului. Tulee tehtyä muutakin kuin neulottua.

Kun halvalla saa

 

Tässä on tarkoitus hissukseen laajentaa reviiriä tuonne avaraan maailmaan ja sitä varten olisi hyvä olla jotain ns. siistimpää päälle. Niinpä menin nuorisokauppa EMPin sivuille. (maksamaton mainos)

Talvipalttoo. Ei ihan mummotyyliä, mutta edullinen (minulla oli alekuponki) ja punaiseen vivahtava. Ja kun edellisistä ostoyrityksistä olen oppinut jotain, tilasin xxl-kokoisen ja sain jossain mielessä sopivan.

Takin juju on tuo ylösnapitettava korkea kaulus, mutta näin puettuna se on parempi.

Taskut on hyvät, hihat pitkät, vyötärö (siis se, minkä normitakissa mieltäisin vyötäröksi) on kovin korkealla - ei siis tarkoitettu tällaiselle pitkäselkäiselle, persjalkaiselle tyypille - no, ei tietenkään! nuoriso! Ehkä oudointa on kaksiliepeinen kellohelma. Vuorikankaaseen on liitetty päällikankainen reunus, joka yltää pitemmälle kuin päällitakki. Ja siis kellohelma!

Ja minähän tykkään tästä. Outoa, että keskipyöreä olemukseni näyttää tässä paremmalta kuin perinteisessä suorassa toppiksessa. Että nyt voin rauhassa odottaa talven rientoja.

Täällä kotitanterilla, Koirapojan kanssa, välttää kyllä mikä vain. Tai niin minä olen päättänyt ja kuljeskelen ties miten pukeutuneena pitkin metsiä - pukeutuneena kuitenkin. - Tosin nyt kuljeskelu on taas kortilla. Eilen nilkka, jossa on nivelrikko, yllättäin alkoi ihan kunnolla oirehtia.

Minun ruskani on jotenkin vailla kirkkautta ja hohtoa. Pitänee mennä kauemmas etsimään värejä - siis, jos nilkka suo.

 

Kylmä aamu

Usvaa ja utua. Kaunis maailma heti aamusta.

Aurinko levitteli värejä taivaanrantaan,

muutti maiseman salaperäisiksi

 

menninkäisten asuinsijoiksi.

 

Mutta ulos, kun meni, kaikki oli ihan kuin ennenkin - paitsi, että oli aika kirpakkaa.

Josko vielä vähän kaivelen edellistä postausta. Ensiksikin oli kiva parantaa maailma, muistella menneitä ja maistella hyvää punaviiniä nuoren ystävän kanssa. Tuli nauretuksikin. Naurua olen kyllä kovasti kaivannut. Harvoin sitä yksin viitsii nauraa - no, Koirapojalle joskus.

---

Koirapojasta puheenollen:

Kotielli oli käynyt keskustelua pronomineista eli käytetäänkö koirista sanaa "se" vai "hän". Meille "se" on aika itsestäänselvyys koirista ja myös ihmisistä. Itäsuomalaisena miellän, että "hän" on aika muodollinen ilmaus, jota käytetään, kun puhutellaan esim. tuttua vanhempaa ihmistä, jota ei voi sinutella, mutta teitittelykin olisi liikaa. "Ottaako hän lisää kahvia?" Mutta ellin pitää kuulemma olla tarkka, kun puhuu asiakkaastaan. Jotkut omistajat loukkaantuvat, jos koirasta käytetään sanaa "se". Miten on sinun laitasi?

---

Mutta siis, oli mukava ilta, jonka vaikutus tuntuu edelleenkin. Maailma näyttää kauniimmalta.

---

Siivouksestakin vielä jokunen sana. Sehän on kesken edelleen. Kun kerroin vieraalle, että päätin siivota häntä varten ja pesin ikkunat, hän puhkesi raikuvaan nauruun, eikä asia parantunut, kun sanoin, että jatkoin järjestelemällä kirjahyllyjä. Tässä on minun siivoamisen ongelmakohta. En osaa siivota järkevästi - tai tokihan osaan joskus , mutta yleensä sotkeudun epäoleellisuuksiin eli ikkunoihin, hyllyihin, kaappeihin. Kirjojen järjestely on vielä kesken ja sitten on vuorossa taas kaappeihin sukeltaminen. Jatkan siis siivousta.

Oli lankatarjous ja jotain värejä uupui, joten pakkohan se oli.

---

Olen minä jotain neulonutkin, mutta valmista tulee hitaasti. Sen sijaan lankavaraston lisääminen käy hiiren klikkauksella. Niin helppoa.

Elon kapinaa vai elämisen?

 

Pesin ikkunat. Alkoi vesisade. 

Jotkin asiat sentään ovat ja pysyvät.

Tänään jatkan muiden kohteiden pesemistä. Huomenna tulee nuori ystäväni parantamaan kanssani maailmaa. Tuttujenkin kyläilyt pakottavat lapioimaan roinaa ja likaa vähemmäksi. Mitenkähän olisi, jos kävisi vieraita? Onneksi vieraita ei täällä yleensä näy. Viime aikoina tuttujakin harvoin. Olen kyntänyt syvissä vesissä ja todennut, että sittenkin tarvitsen joskus ihmisseuraa.

 

 Syväkeräyssäiliöprojekti etenee.

(Rupesin nettitietoiseksi. Peitin rekkarin.)

Naapuri yrittää sabotoida projektiani. Toi tuoretta, juuri uunista otettua pullaa. Tein sabotointiaikeet tyhjiksi. Söin pullat pois kiusaamasta.

Kovin on vielä kesäisennäköistä meillä. Vaahterakin näkyy vain ruskistuvan. Josko kohta niitä kunnon ruskavärejä, etenkin punaista. 

Menen miettimään sitä siivousta. 

Ehkä päivän mittaan jotain teenkin.

(taas on muuttunut etusivu englanniksi-haluaakohan bloggeri ylläpitää kielitaitoani?)

Syyspäiväntasaus

 

Taas on yksi vuoden merkkipaaluista saavutettu ja alkaa vaellus pimeyteen. Minua kiehtoo tulevat pimeät illat, ulkona riehuvat syysmyrskyt, kirpeät pakkaslenkit, joiden jälkeen voi käpertyä lämpimiin, pehmeisiin vaatteisiin, viettää hämäränhyssyä. Nyt on siis korkea aika putsata pesä talviunia varten, pestä ikkunat, raivata turhat tavarat piiloon, koska niitä ei kuitenkaan tule poistetuksi, kaivaa lämpimät kotivaatteet esille, lakaista suurimmat roskat maton alle ja pyyhkiä pölyt, jos ei nyt kaappien päältä niin mielestä ainakin.

---

Välihuomautus:

Olen kahvin suhteen aika kaikkiruokainen, enkä kauheasti hifistele, mutta nyt avasin tumman brasiliapaketin ja maistui kahvi niin hyvälle, että tekisi mieli keittää toinenkin mukillinen. En keitä, koska liika kofeiini aiheuttaa vapinaa ja pahaa oloa.

---

Koirapoika tuhisee pöydän alla. Sillä on nykyisin tapana pysytellä aika tiukasti samoissa huoneissa kuin minä - sitä, kun on kaksiossa useita huoneita, joissa olla - Nukkuu kyllä minua häiritsemättä. Ja kun rupean liikkumaan, enkä enää istu paikallani, menee koppiinsa jatkamaan unia.

Ulkona on vielä maa jäässä, joten ehkä sisäpuuhailen ennen sauvakävelylle siirtymistä. Olin Elokunto-nimisessä ryhmässä testi-ihmisenä ajamassa sisään heidän uutta liikuntaohjelmaansa. Tänään on sitten viimeinen päivä tehdä lopputesti ja laittaa tulokset menemään, joten ehkäpä senkin tässä vielä...

Nauttikaa syksystä!

Urheilijan terveet päivät

 

ovat harvinaisia. Onneksi en ole urheilija. Silti kyllä kolottaa sieltä sun täältä. Kehonhuolto tökkii. Helpompi on kerätä askeleita, heiluttaa puntteja, vetää hikijumppia. Onhan se tavallaan hyvä huomata, että jossain tuntuu ja että johonkin vaikuttaa, mutta näin koko korjausliike on vaarassa tukehtua heti alkuunsa. Yritän pitää päämäärän mielessä vaikka kestävyys ei ole paras luonteenpiirteeni. Nuotioni kyllä leimahtaa helposti täyteen roihuun, mutta myös palaa hetkessä tuhkakasaksi. Täytyy puhaltaa tuleen, jotta edes pieni liekki pysyisi hengissä.

---

Vaikuttaisko mielialaan, kun piti herätä kellon soittoon. On menoa heti aamusta, enkä uskaltanut luottaa siihen, että herään ajoissa. Kun on tottunut heräämään omia aikojaan, oli kellon ääni riipivä.

---

Elämän hyviä puolia on, että majakkani taas iltaisin vilkuttaa taivaanrannassa, kun siirsivät osan isoista nostureista pois tieltä. Valtava rakennusbuumi ympäröi minua. Ketä noihin kaikkiin asuntoihin muutaa? Jossainhan heistä suurin osa on ennenkin ollut. Mitä tapahtuu niille entisille asunnoille? Harmi, ettei ole autoa, enkä edes osaa ajaa. Voisin muuttaa johonkin autioituneeseen kylään ja hiipua yksinäisyydessä. Toisaalta, saanhan minä hiipua täälläkin ja tykkään asunnostani.

---

En ole sisustajatyyppiä, mutta nyt on jo pitempään kytenyt jokin ajatus - ei ehkä ihan sisustamista, mutta uudelleenjärjestelyä ja etenkin kaiken turhan karsimista. Taidan katsoa pitkästä aikaa, mitä hevonen neuvoisi:

---

The Rocking Horse

Ambition is a crucial element in achieving your goals, but riding drive to succeed can blind you to your true calling. Focus on your own development and real succes will be yours.

---

suomeksi jotenkin näin:

Keinuhevonen

Kunnianhimo on elintärkeä perusosa saavuttaaksesi päämääräsi, mutta peräänantamaton eteneminen menestykseen voi sokaista sinut todelliselta kutsumukseltasi. Keskitä huomiosi omaan kehitykseesi ja todellinen menestys tulee olemaan sinun.

---

No jopas on hevonen tänään.

Menen valmistautumaan päivään.

 

Sumuista elämää

 

Ulkona kyllä paistaa nyt aurinko, mutta päässä on sumuinen olo.

Elämä sujuu kompastellen. On siis aika ottaa ihan uusi suunta, tehdä korjausliike. On taas otettu kokeita, tutkittu, havaittu, ettei vielä ole mitään hälyttävää, ei mitään sellaista, mitä ei korjausliikkeellä saataisi kuntoon. Mutta on myös havaittu, että jos elo jatkuu entiseen tyyliin, jossain vaiheessa edessä on korjaamattomia vaurioita. Siispä niskaote itsestä ja reippain askelin kohti uusia kärsimyksiä.

Soitellen sotahan vaikken mitään osaakaan soittaa. 

 

Kaivavat reikiä pihoille. Räjäyttävät taas kallioita. Tulee jätteiden syväkeräyssäiliöt. Kait se on hyvä juttu vaikka kalliot vähän säälittääkin.

---

Minä olen säilönyt puolukoita, punajuuria, porkkanoita, käynyt mummottelemassa ja menen tänään leffaan.

Kissojen yö

 

Sattui mukavan leppeä ilta Korkeasaarireissulle. Moni muukin oli lähtenyt, joten eläimiä bongasivat lähinnä mummotettavat. Mummo jätti katselut suosiolla pikkuväelle. Häkkien edessä oli tiivis tunnelma. Vaikka jotain näinkin, kuvia ei tullut. Pitää mennä joskus talvella, kun on rauhallista. Mukavaa kuitenkin, että tällaista järjestetään. Lapsethan tykkäsi ja ilmeisesti monet aikuisetkin.

Oheisohjelmaakin oli. Ilmeisesti jätti-ilmapallot

ja valoshow (eikö tälle ole parempaa nimeä? ei tunnu suomelta) ovat  nykyisin aina paikalla. Minä olen käynyt viimeksi kissojen yössä silloin, kun se oli ekoja kertoja. Silloin oli pimeää. Muutamia soihtuja ja taskulamppuja - ja myös vain muutamia ihmisiä.

Mutta olihan tämä upeaa,

siis kaikki valot

- sekä luonnon

että ihmisten.

Ja kun toiset huvittelivat, toiset hankkivat elatustaan.

 

Isä

 

Kävin eilen leffassa. Olipas hienosti rakennettu kuvaus, loistavasti näytelty ja kauniilla musiikilla maustettu.  Mutta ei se mikään ilon tuoja ole. Siinä rupeaa väkisin ajattelemaan tulevaisuuttaan, sitä ihkaoikeaa vanhuutta, joka odottelee tuolle nurkan takana. Mutta jos haluatte ajattelemisenaihetta, käykää katsomassa Isä.

---

Oli poikani kanssa rahakeskustelu:

"Se saa sen ihan ilmaiseksi."

"Ei se nyt käy. Kyllä se voi jotain pientä maksaa."

"Eikä. Se on jo niin vanha enkä minä ole sitä vuosiin käyttänyt. Tuolla kaapissa vain pölyyntyy."

"Mutta siitä olisi kiva ajatella, että omilla rahoillaan on ostanut. Kun se on vielä niin huolestunut, kun sillä on paljon rahaa."

"En minä oikein tykkää."

"150 euroa"

"50"

"Laitetaan riita puoliksi. 100 euroa."

"Okei. 100 euroa."

---

Ja niin vanhempi mummotettava (12 v) osti minun vanhan järkkärin ja rupesi valokuvaamaan. Mukavaa, kun mummotettavat harrastaa ja etenkin minullekin tuttuja ja mieleisiä asioita.