perjantai 19. elokuuta 2022

Ordinaaliluvut

 Päivän tavoite:
Osoita taas elämän tarkoitus.


Ei oo ihme etten jaksa ajatellaasioitaPääni täynnä kaikenlaista joutavaa joka ei kuuluis sinne ollenkaan
Tänä yönä mun kroppa valittaajokaista kokemaansa kolhuaTänä yönä tunnen heikkouteni tarkemmin kuin koskaan
Ei vuodet kulu, ne kuluttaaPuree palan, sitä mutustaaSe minkä koetat jättää taamuistaa muistuttaa
Outoo että kavahdan nytjoitain tekemiäni tekojaTehty mikä tehty, ne takuulla kasvaa jo sammalta
Kadun vai kaipaan, en minä tiedäUnohtaisin mieluitenEi oo yö näin pimee ja hiljainen kun vierelläsi vietän sen
x 3Osoita taas elämän tarkoitusoon ehtinyt jo unohtaa senOpeta taas elämän tarkoitus
---
Kolmas nainen
Kolmas kivi auringosta
Kolmas pyörä
Kolmas sektori
Kolmas linja 
---
Järjestysluvut eli ordinaaliluvut osoittavat järjestystä.
---
Alkuaineen järjestysluku on sama kuin protonien lukumäärä kyseisen alkuaineen atomin ytimessä. 
---
Miten tämä kaikki liittyy johonkin?
Ei mitenkään mihinkään.
 

 Neljäs koronapiikki aiheutti yllättävän suuren kivun ja jäykkyyden olkavarren (aika jännä sana - olkavarsi - harjan varsi-) lihaksissa.
 

 Ei olisi pitänyt, ei pitänyt, ei ollenkaan - siis ostella lankoja. Tai ollenkaan ja ollenkaan. Nuo seiskaveikat piti, koska ystäväni halusi sukat juuri valitsemansa kuvan väreissä, eikä minulla ollut vaaleaa vihreää eikä luonnonvalkoista. Eli ne oli ikäänkuin pakolliset ostokset. Mutta sitten nuo kotikullat??? No, ne oli tarjouksessa. 3kpl/7€. Koska tarvitsen aina 2 samaa väriä, jotta voin sujuvasti neuloa kahta sukkaa rinnakkain, piti ostaa 6 kerää eli 3x se 2. En ole koskaan kotikultaan sotkeutunut, mutta nyt sotkeudun. Novitan lankoihin olen viime aikoina usein pettynyt, joten päätin kokeilla tuollaista halvempaakin. Teen jotain yksinkertaista pintaneuletta ja sitten katsotaan, miten kestää käytössä.
---
Ja ainahan lankoja on kiva ostella. 😈
---
Elämän tarkoitus tuskin kuitenkaan on shoppailu vaikka tänään on ns. tilipäivä ja vaikka selailen tässä samalla EMPiä. Kannattaako ostaa joku vaate vain siksi, että se näyttää kivalta ja on halpuutuksessa (noita outoja sanamuunnoksiamunasaannoksia on nykypäivät pullollaan ja mikäs siinä, onhan sanoilla leikkiminen kivaa)
 

 Kait elämän tarkoitukseksi riittää yrittää tehdä Koirapojalle mahdollisimman mukava loppuelämä? Enimmäkseen Koirapoika näyttää nauttivan elämästään. Välillä sitä tosin mietityttää, kun se ei ymmärrä kaikkea. Ei ymmärrä, koska ei kuule. Ja välillä tasapaino heittää. Ja minä sitä koko ajan tutkailen, että vieläkö jaksaa vai joko on aika päästää vapaaksi. Toistaiseksi näyttää porskuttavan.
---
Tuo on yksi lunnikoirien lempiasennoista. Niillä on pieni pää ja olemattomat aivot, joten on hyvä varmistaa veren virtaus päähän. Tai sitten pään roikottaminen vain tuntuu kivalta. Kuka tietää.
---
Menen höpisemästä. Yritän saada viimeiset marjat kerätyksi kasvimaalta.

8 kommenttia:

  1. Lunniko hän on, on niin rennon näköinen koiruus 😊.
    Ei näemmä anna kirjautumalla kommentoida 🤔(piiloptimisti.blogspot.com)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Bloggeri joskus temppuilee näiden kommenttien kanssa. Minullekin usein käy noin. Kiva blogiosoite sinulla. Kiitos vierailusta. Nähdään toistekin.

      Poista
  2. Ootpa taas mietiskellyt syntyjä syviä!
    Toivotaan että piikkikipu on sen arvoista, vai miten sen sanoo, ettei sit tarviis kärsiä koronakipua, se kun oli Päässä, mulla aikakin.
    Olen minäkin miettinyt joskus, että minunkin työn tulokset voi katsella hautausmaan kivistä. Olihan se merkityksellistä kun sitä teki parhaansa ja koin niin. Mutta ei ole muuta jäljellä. Esim jos olisin taidemaalari tai arkkitehti, niin jäisi jäljelle jotain konkreettista muistoa työstä.
    Voi lunnikoira, auttaskohan itseäkin tuo asento :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Piikkikipu on pikku juttu vaikka nyt kestikin tavallista kauemmin ja oli tavallista jäykempi käsi. Kolmannen naisen biisi vain alkoi soida päässä. Ei sen syvällisempää. Jäähän meistä kaikista jälkiä, toivotaan, että hyviä - ainakaan ei kovin huonoja.

      Poista
  3. Kotikultaa en ole testannut, enkä nähnytkään missään. Oranssi Hanna podcastissään (uusi nimi Väriloikka) on tuota käyttänyt ja muistaakseni tehnyt miehelleen paidankin siitä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanhan tuo peruslangalta näyttää ja tuntuu. Ei kait halpa tarkoita väistämättä huonoa. Kysehän voi olla vain, ettei ole tunnettu merkki. Aika näyttää.

      Poista
  4. Alennus, halpuutus. Yksi ystäväni sanoo tuotteen olevan tyrkytyksessä ja minä, että kauppias suosittelee. On aina ilo, jos joku keksii oivaltavan sanaleikin. Suurin osa mainostoimistojen uussanoista on tosin lähinnä erikoisuuden tavoittelua ja epäkieltä. T Saukkis

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, mainossanat on typeriä etenkin tuo halpuutus. Tyrkytys viehättää.

      Poista

Mammuttimaiset kiitokset kommentistasi!
Aina on kiva, kun joku sanoo jotain, ilmaisee mielipiteensä, osoittaa käyneensä tälläkin tontilla.