maanantai 29. elokuuta 2022

Tulihan se tännekin

 

Ukkonen nimittäin.


Alkoi illalla kuulua kumeaa jyrinää, joten piti mennä parvekkeelle päivittämään pilvitilanne.


Pasilan yläpuolelle kerääntyi kunnon ukkospilvi, joka peitti lopulta auringonkin.


Pilvi liikkui nopeasti Kalasataman yllekin.


Linnut lensivät sankoin joukoin pois sateen tieltä


Lintujen kiireen ymmärsin hyvin, kun sade ehti meidän kohdalle.


Melkein nyrkinkokoiset rakeet rummuttivat ikkunoita. Parvekkeelle kertyi raematto. Mitenkähän autot kestivät? Tuntui nimittäin siltä kuin ikkunatkin menisivät rikki.


Samalla tietenkin salamoi ja etenkin jyrisi rajulla voimalla. Koirapoika nukkui rauhassa eli kuurous toimii. Enköhän voine rauhallisin mielin peruuttaa uuden vuoden hotellia. Ei ne ilotulitusraketit tuon kovempaa ääntä saa aikaan.


Ukkospilvi muutti muotoaan matkatessaan eteenpäin.


Ihan kiitettävän pitkään se jaksoi meilläkin sataa ja möykätä.


Vähitellen alkoi koko taivaan peittävä harmaus rakoilla


ja sinistä taivasta näkyä.


Mutta helpolla ei periksi anneta.


Kun rupesin kuvittelemaan, että nyt se on ohi, uusi räiskintä alkoi.


Mutta kyllä ennen yölenkkiä oli ilma tyyntynyt. Märkää oli kaikkialla ja aika raikasta. Ja nyt on mukavan viileä aamu.

9 kommenttia:

  1. Upea ukkospäivitys ja taas kerran hienot kuvat. Meilläkin jyrisi muhkeasti ja pitkään, mutta rakeita ei tullut. Satoi kyllä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Rakeet oli aikamoisia. En varmaan koskaan ole sellaisiin törmännyt.

      Poista
  2. Oli kyllä mahtava ukonilma, ihanaa. Rakeita ei täällä päin Helsinkiä tullut, vettä vaan.
    Jep, eipä tarvinne sitä uudenvuoden pakopaikkaa olla, kun Koirapoika kesti eilisen jylinän.

    VastaaPoista
  3. Suorastaan huikeita taivaskuvia!!
    Meilläkin on kuulemma ukkostanut yöllä - heh... minä olen vain nukkunut!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ai niin, piti "heittää" sulle haaste...
      https://repolainenreissaa.blogspot.com/2022/08/24-faktaa-lapsuudesta.html

      Poista
    2. Jo toinen kerta sama haaste. Kait minun on sitten kerrottava :)

      Poista
  4. Myrskyjä on hienoa seurata, täällä maan tasalla ei kuitenkaan näe ihan kaikkea, onkohan se nyt sitten oikeastaan ”kauhean kaunista” Saukkis

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Myrskyt on kauniita, Hyvin voi sanoa kauhean kauniita.

      Poista

Mammuttimaiset kiitokset kommentistasi!
Aina on kiva, kun joku sanoo jotain, ilmaisee mielipiteensä, osoittaa käyneensä tälläkin tontilla.