perjantai 20. lokakuuta 2023

Aurinkoinen päivä

Kävin kampaajalla hakemassa lyhyemmän kuosin. Ja kun sää suosi, kävelin metrolle Töölönlahden kautta. Joutsenpari kahden lapsensa kanssa oli siistiytymässä paraatipaikalla, mutta AkuAnkkajulkkis eli valkoinen sorsa piileskeli ruovikossa. Aurinko paistoi ja taivas oli pilvetön. Kylmää oli ja tuuli. Nyt on sitten hehkuvanpunainen naama, kun pitäisi mennä passikuvaan. Olen onnistunut kadottamaan henkkarini. Pitää tilata uudet. Kelakorttinikin on siinä läpyskässä, joten tilaus on tehtävä heti, kun on mahdollista. Mutta ei kait se passikuvassa haittaa punoitus, rankkakaan.

Töölönlahden aukiolle eli Kansalaistorille oli ilmaantunut Helsinki kyltti. Muutama turisti kuvaili toisiaan kyltin kanssa. Ei tuo aukio ole nytkään kovin viihtyisä, mutta katsotaanpas joskus marraskuussa. Tulee eksoottinen kuva, kun on märkää, mustaa ja räntäistä. Nytkin oli muutama lätäkkö jo jääriitteessä. Eiköhän tästä saada talvikin aikaan.

Sanomatalossa oli valokuvanäyttely, joten ruokin hieman kulttuurinälkääni. Oli hienoja kuvakokonaisuuksia.

Eilen kävin englishklubilaisten kanssa leffassa katsomassa Viimeisen vuoron. Oli mukavan rauhallinen kuvaus kuolemansairaan vanhan miehen matkasta. Hyvä kuvaus sitkeydestä ja tahdonvoimasta sekä erilaisista ihmisistä ja suhtautumistavoista. Sitä ihminen kykenee mihin vain, jos on hyvä syy.

Eilen oli myös harvinaisen komea auringonlasku. Tämäniltaista odotellessa vien punaisen naamani kuvauksiin.


14 kommenttia:

  1. Akuankkajulkkis on erikoisen näköinen - syrjitäänkö sitä tuolla kovasti vai huolivatko muut sorsat sen joukkoonsa?
    Meiltä on linnut jo lentäneet etelään; joutsenet varmaan osin sinne teille, jossa vedet pysy sulana talvisaikaankin ja muut sitten kauemmas.
    Korpit, naakat, varikset patsastelevat tienlaidoilla, kun joku eläin on jäänyt auton alle - harakat ovat pelkureita ja lähtevät ensimmäisinä karkuun kun näkevät/kuulevat auton tulevan.
    Pitäisikö kohta jo ruveta virittelemään talipalloja pikkulinnuille vai vieläkö ne pärjää metsän antimilla?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin pitkään, kun ei ole lunta ja pakkasta, linnut pärjää. Liian aikaisin, jos ruokinnan aloittaa, se saattaa estää muuttolintujakin lähtemästä ja niille voi sitten käydä köpelösti. Mutta etköhän osaa katsoa oikeaa aikaa.
      Töölönlahdella tytöt tykkää blondista sinisorsasta. Se saa jälkeläisiä suht usein, ei kokovalkoisia, mutta vähän värivirheisiä.

      Poista
  2. Sanomatalon valokuva näyttelyt on kivoja. Pääsee kuin varkain kulttuurikokemukseen. Ostin museokortin, mutta ei ole tullut käytyä museoissa vaikka suunnittelin. Pitää ottaa loppuvuodesta loppukiri.

    Upea auringonlasku!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Museokortti minullakin vähällä käytöllä. Syynä silkka saamattomuus. Helpostihan tästä voisi pistäytyä näyttelyssä.

      Poista
  3. Olin juuri Oodissa, melkein siis törmättiin toisiimme :) Yhden päivän erotuksella. Helsinki-kylttiä minäkin olen joinakin vuosina kuvannut.

    Uljaita lintuja nuo joutsenet. Ankkaa en ole aikoihin nähnyt mutta äsken juuri luin Aku Ankka - kirjaa. Kivaa viikonvaihdetta sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä huomasin eka kertaa Helsinki-kyltin vaikka tuosta olen suht usein kulkenut. Ne kuvaavat turistit kiinnittivät huomioni.

      Poista
  4. Hienostihan siellä on värejä teillä Helsingissä. Ois pitänyt lähteä käymään museoissa, mutta onpa taas kehtuuttanut. Alkaisi olla monessa museossa uusia näyttelyitä. Jäässä on jotenkin nykyisin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onhan täällä värejä, keltaista lähinnä, mutta ei kovin kirkasta. Toisaalta pehmeät värit rauhoittavat mieltä.

      Poista
  5. Hienoja kuvia! Papereiden katoaminen on harmillista, aiheuttaa ylimääräistä päänvaivaa ja juoksemista, kun pitää hankkia uudet tilalle

    VastaaPoista
  6. Jep, olen myös nähnyt tuon Helsinki-kyltin. Toisen olen nähnyt Senaatintorilla. Pitäähän meilläkin olla, kun muuallakin maailmassa on. Kivoja kuvia, kiitos niistä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä en ole nähnyt aiemmin missään. Taidan kulkea silmät kiinni.

      Poista
  7. Meillä oli lauantaina se kaunis päivä kun aurinko paistoi eikä pahemmin tuullut. Koitan nauttia näistä harvoista kauniista päivistä ennen kuin alkaa kylmä ja räntäinen ilma.
    Meillä on kissojen iloksi jo viritelty talipalloja ikkunan taakse. Kovasti on jo esiintyjiä käynyt tinttiteeveessä.

    VastaaPoista

Mammuttimaiset kiitokset kommentistasi!
Aina on kiva, kun joku sanoo jotain, ilmaisee mielipiteensä, osoittaa käyneensä tälläkin tontilla.