maanantai 23. lokakuuta 2023

Usvainen, kostea aamu

 

Sieltä usvalonkerot taas hiipivät maisemaan. On pehmeän kaunista. Asvaltti kiiltää sateen jälkeen, eikä tuule. Tyynellä täällä sisällä on mukavan lämmintä. Etenkin, jos pitää tarpeeksi päällä.


Eilen shiba kävi viihdyttämässä minua. Oli sen verran lyhyen aikaa, ettei menty ulos. 
---
Kun olin ollut koko päivän sisällä, menin sitten illalla pitkälle kävelylle. Silloinkin oli mukavan kostean leppeä tuuleton ilma. Kun palasin, oven takana odotti ylläri.


Naaputi oli tiputtanut postiluukusta tuoretta pullaa. Onneksi en ollut millään pitemmällä retkellä. En minä naapurille ilmoita, jos lähden muutamaksi päiväksi johonkin. Mutta onhan se aina kiva saada pullaa. 


Sieltä se tulee


ja sinne se menee.
Raidejokeri, nykyisin pikaratikka, aloitti liikennöinnin lauantaina suuren mainoskampanjan kera. Satuin olemaan sopivasti lenkillä, kun se pyyhälsi ohi. Toivotaan, että kaikki sujuu, etenkin, että ihmiset pitävät silmät auki ja oppivat uudet väistämissäännöt. 


Tänään olisi aamupäivällä aikaa ulkoilla. Iltapäivällä on kirjoittajakurssia, eikä sen jälkeen varmaan tule lähdetyksi ulos.
---
Nykyisin ei oikein tule luetuksikaan. Alastaloa olen kahlannut 100 sivua, yli 700 olisi jäljellä. Vaikka kuinka olisi hienoja ilmauksia ja komeita sanoja, on lähinnä uuvuttavaa. Kun sama asia sanotaan kymmenellä eri tavalla, lauseet ovat lukemattomien rivien mittaisia ja kappaleet loputtoman pitkiä, ei millään pysy mielenkiinto yllä. On vaikea pysyä edes oikealla rivillä niiden sanamäärien kanssa. Kyllähän minä sen kahlaan läpi, mutta kuukausia tulee menemään.Onneksi ei ole pelkoa, että juoni katoaisi. Kun on tämä luku-urakka, tulee huono omatunto, jos luen jotain muuta. Mutta hiljaa hyvä tulee.
---
Kommentointi on edelleen, mitä on. Käyn kommentoimassa niissä blogeissa, joihin pääsen. Muissakin luen, mutta pidän mölyt mahassani.


24 kommenttia:

  1. Minäkin näin tuon uuden ratikan lauantaina sattumalta junan ikkunasta, Oulunkylän ohi matkatessani. Ja minäkin sain tuoretta pullaa kun ystävä toi sitä yhteisille kutsuille viikolla. Hauska söpö Shiba ja wow, kirjoittajakurssi. Sinulla olikin paljon jännää raportoitavaa. 🍎

    Kiitos kommenteista, julkaisin vasta kun tulin Lidlistä. Mulla on aina moderointi päällä, eli kommentit eivät tule automaattisesti näkyviin. 🌷

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sorry. Kommentointi on ollut niin sekavaa. Nyt ilmeisesti tällä Chromella toimii.

      Poista
  2. Eilen oli kyllä upea sumuinen, tihkuinen ja tyyni sää. Tuntui melkein lämpimältä. Jotenkin ruskan väritkin loistivat harmaudessa.

    En ole koskaan kokeillut lukea Alastaloa, tuskin koskaan tulen kokeilemaankaan. Kiusaan itseäni muilla tavoilla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olet fiksu. Ei olisi minunkaan pitänyt tarttua Alastaloon, mutta nythän se on vain kahlattava.

      Poista
  3. Onpa söpöinen shiba - olen tainnut joskus mainitakin, että tuollaisen ihanuuden Poika kaveriksi ottaisi, jos koirakaverin ottaisi. Nyt silittelee vastaantulevat kissat ja naapurin "vahtikoiran". Ja anoppilan Juusto-kissa vatsan päällä makoilee anopin sohvalla - kukaan muu ei kuulemma kelpaa Juuston "patjaksi" 😅

    Lue vain välillä hyvällä omalla tunnolla jotain muuta; niin minäkin teen. Alastalo odottelee tuolla Saatavuuspalvelu Celiassa kutimia, välillä olen lukenut tai kuunnellut muuta. Nytkin kuuntelen välillä Yle Areenasta vanhaa nuorten kirjaa Rimpisuon usvapatsas - taidan tilata sen Mursun kirjahyllyyn, hän kun tykkää noista poikien seikkailukirjoista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Shibat on kauniita.
      Jotenkin tuo Alastalo tuhoaa lukuhalutkin, mutta jospa taas joskus.

      Poista
  4. Juu, harmaata on tänään. Minä en kiitä tuulettomia päiviä, kun sähkön hinta kohoaa, päinvastoin kiitän tuulta nykyisin.
    Suloisen näköinen koira!
    Katselin aamutvstä tuon ratikan ensimatkaa. Täälläkin laajenee pikkuhiljaa ympäristöön nuo ratikkakiskot, eivät ihan niin kovaa ajele. Ne on niin hiljaisia, että pitää olla tarkkana, varsinkin kun kukaan ei kuuntele kun kuulokkeet korvissa kulkee.
    En jaksais niin pitkiä lauseita lukea 800 sivua. Tänään kävin Anneli Kannon uuden kirjan kirjastosta, oli 1/2 vuotta vauksessa. Onneksi on vain 254 sivua siinä.
    Hyvää kirjoittajakurssia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meidän raidejokeri ilmeisesti aiheuttaa jossain liikaa meteliä.

      Poista
  5. Onni on pullaa leipova naapuri (tai kampanisuja tai mustikkapiirakkaa) Olenkin kuullut, että väistämissäännöt ovat vielä hakusessa raitiolinjan kanssa. T Saukkis

    VastaaPoista
  6. Ihana pullantuoksuinen naapuri sinulla,
    Kauniit kuvat. Minä olen kuvaillut kuurakuvia. Täällä satoi lunta tänään.

    VastaaPoista
  7. Lonkeron harmaata oli ei,en ja tänään.

    Shibat on söpöjä. Kaverisi ”hymyilee” kuvassa.

    VastaaPoista
  8. Alfaltin lisäksi kuvissa kiiltää niin upeasti Shiban TURKKI!!
    Kuinka se voi olla noin ihana.... minähän silitin jo tietsikan näyttöäkin!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Shiba on aika suloinen. Lapset haluaisi sitä aina silittää, mutta se ei tykkää, että vieraat koskee.

      Poista
  9. Me selvittiin aikoinaan Alastalon salista ääneenlukemisella, mutta siinäkin meni kymmenen kuukautta…

    VastaaPoista
  10. Ihana pullaa leipova naapuri! Niitä ei aivan joka oksalla kasva.
    Pikaratikkaa en ole vielä nähnyt, mutta kovasti kiinnostaa lähteä koeajelulle. Haluan istua kyydissä koko matkan päästä päähän.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä jo ajelin pätkän. ei se mitenkään kummallinen ollut, joten käytän vain siirtymiseen pisteestä toiseen.

      Poista
  11. Leppoisan näköinen köllöttelyasento ja mahtava pullatarjoilu ;) Kunnioitettavan näköinen liikennejärjestelykin siellä on!
    Perunakukosta en ole koskaan kuullutkaan. Onkohan siinä perunoita kuoren alla?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Perunakukossa on perunaa ja lihaa. Parasta, mitä kukaan on keksinyt. Paljon parempaa kuin kalakukko tai lanttukukko tai mikään.

      Poista
    2. Ainekset kyllä kuulostavat paremmilta :) Onkohan tämä jonkun tietyn alueen perinneruoka, vai mistä tullut, kun ei ole koskaan korviin kuulunut?

      Poista
    3. Tuolla LieksanNurmeksen seutuvilla sitä saa paristakin leipomosta, mutta ei oikein mistään muualta. Ainakaan en ole törmännyt. Lapsuudenkodissa oli aina leipomispäivänä perunakukkoa ja anoppikin sitä teki vaikka hän tykkäsi enemmän lanttukukosta.

      Poista

Mammuttimaiset kiitokset kommentistasi!
Aina on kiva, kun joku sanoo jotain, ilmaisee mielipiteensä, osoittaa käyneensä tälläkin tontilla.