perjantai 13. lokakuuta 2023

Perjantai 13. päivä

--- perinteinen onnenpäiväni ---
 

 Sää näyttäisi suosivan. Voisin mennä kasvimaallekin, jos pääsisin liikkeelle - tai metsäkävelylle --- voisin vaikka mitä. Mutta hyvin saan aikani näköjään kulumaan ihan vain aatellessa ja päiväni päätä käännellessä. Ehkä nyt kuitenkin tästä johonkin vääntäydyn, kunhan ensin taas yritän kommentoida. Kokeilin jopa vaihtaa selainta, mutta ei auta. Pöllön blogit pysyy suljettuina - ja jotkin muutkin.


Pöllöstä tulee mieleen Alastalo, lukeminen ja kirjat. Nuo neljä ovat tällä hetkellä kesken. Rottien pyhimys on suunnilleen ainoa, mitä voisin lukea sängyssä valvoessani. Alastaloakin olen yrittänyt, mutta sen koko on liikaa. Lisäksi tuo uniapnealaite häiritsee näkökenttää. Öisin olisi nyt aikaa. Herään aamuyöstä pirteänä kuin peipponen parin tunnin unien jälkeen. Enkä kyllä suostu kaikista hyvistä neuvoista huolimatta nousemaan sängystä keskellä yötä. Siispä vain kulutan aikaa ja ärsyynnyn. Ärsyyntyminen tuntuu nyt olevan minulla aika pinnalla.
---
Nuo kaksi ylempää kirjaa ovat menossa joululahjoiksi, joten yritän lukea niitä siististi päydän ääressä.
---
Yksi -isi lisää olisikin joululahjat. Voisin mennä kauppaan ostamaan ruskeaa paperia ja kyhätä paketteja. Minullahan on se leikkaa-liimaa-askartele osuus bingossa. 


On kivasti säitä pidellyt, tuuli ulvonut nurkissa, sade pessyt ikkunoita. Eilen lapsuudenystäväni kävi runsaiden tuomisten (puolukkasurvosta, kanttarelleja, suppiksia) kanssa. Oli tarkoitus mennä lenkille. Kierrettiin vain urheilukenttä, kun tuuli meinasi tempoa mummot irti maasta. Tultiin sisälle syömään pullaa.
---
Jatkan kasvimaan ajattelua.

14 kommenttia:

  1. Italiassa tiistai 13. päivä on epäonnen päivä. Noihin uskoo ken haluaa... Ajatuksissa on voimaa. 🙂 Kiva kun pääsit kommentoimaan blogiani 🌺

    Tosiaan, ihan hyvin voisi jo tehdä jouluksi suunnitelmia 🎄

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulla on jo pino joululahjoja odottamassa paketointia.

      Poista
  2. Tervehdys! Kävi "lapsukainen" kylässä ja löysi kommentoinnin estävän ongelman. Saa nähä pysyykö poissa...Oli tullut firefoxin päivityksessä...
    13.päivästä, sain ekat potkut työpaikasta silloin, oli just 2 viikkoa irtisanomisaika joskua 1970-luvulla, hihhih.
    Yöunet on välillä kadoksissa täälläkin.
    Eilen vein kirpputorille lastin myytävää, joten tämä loppuviikko meni niitä hinnoitellessa, joten nyt voisi käydä kurkkimassa onko mitään mennyt, mutta ehkä jätän huomiseksi.
    Aurinkoa pitää kyllä lähteä katsomaan, koska tulossa on taas sateita... mOi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olisi minullakin ehkö jotain, joka voisi mennä kirppiksellä. Mutta en osaa sitä taitoa. Miniä myy facessa paljon kaikkea.

      Poista
  3. Tuulia on tosiaankin pidellyt, parempi pysyä sisällä ja syödä pullaa!

    VastaaPoista
  4. Mikä kumma meidän yhteyksissä oikein on, kun ei kommentointisi onnistu.
    Mulla kone on kyllä tehnyt päivityksiä viime aikoina useampiakin ja viimeksi eilen päivitin chromenkin uusimpaan versioonsa ja olen yrittänyt tutkia bloggerin asetuksiakin mutta en vaan keksi mikä voisi olla ongelmana. Ja kun kommentteja kuitenkin tulee läpi.

    Mutta kiva tietää, että käyt kuitenkin lukemassa mun höpinöitä, kyllä se kommentointi joskus taas alkaa toimia, uskotaan niin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Outoa se on. Eilen kännyllä onnistui vaikkakaan ei kirjautuneena.

      Poista
  5. Edellisen postauksesi kommenteissa HPöllö kirjoitti Alestalon salien kuuntelemisesta. Kokeilisiko? Minulla on pokkariversio ja saattaa mennä silmät ristiin jos on kovin pientä pränttiä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä en tuota voisi kuunnella, kun en pysty pysymään kartalla edes ihan helppoja kirjoja kuunnellessa. Nopeammin se varmaan soljuisi. Sopii teille, jotka ylipäätänsä kykenette kuuntelemaan kirjoja,

      Poista
  6. Säät kyllä taas vaihtelevat. Onneksi on villasukkia jalkaan ja villatakkia päälle. Viikko on mennyt hypäten kuin sähköjänis, niin töissä kuin kotona, etten ole ehtinyt kommenttejahan kirjoittaa enkä huomata, että olisi jotenkin poikkeuksellisen hankalaa kommentoida. T Saukkis ps. Porokylän leipomo tekee nyt ruispalojakin, ostin maisteluun

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei kait se kommentointi kaikille töki.
      Oliko hyviä ruispaloja? Hassua tämä meidän yhteinen menneisyys.

      Poista
  7. Perinteinen perjantai ja 13.päivä muuttui täälläkin iloiseksi....
    Hih - on tuo "taikauskokin" jännä juttu... lienee kullakin omanlaisensa? Mutta sun kuvat on kyllä aina iloa tuovia!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaikkeen voi uskoa tai olla uskomatta. Kukin tyylillään.

      Poista

Mammuttimaiset kiitokset kommentistasi!
Aina on kiva, kun joku sanoo jotain, ilmaisee mielipiteensä, osoittaa käyneensä tälläkin tontilla.