keskiviikko 5. syyskuuta 2018

Joulu pukkaa päälle


Nyt on neuleet hakusessa. Olisi kyllä, mitä ja mistä tehdä, mutta en oikein saa imua päälle mihinkään.


Viime kuussa sain aikaan kolmet isot kintaat isokätisille asunnottomille


ja yhdet säärystimet ja yhdet kynsikkäät pienelle mummotettavalle. Mummotettava haluaisi korpinkynsikaulaliinan, mutta ei ole lankoja. Kampuri haluaisi siniset sukat, mutta ei ole lankoja. Keskeneräisiä olisi, mutta ei huvita. Jotain pitäisi kuitenkin keksiä.

Kierrätyskassini täyttyy hissukseen. Siellä on jo iso pesämuna ajalta ennen tätä syyskuuta. Olisi muutama laatikko, jotka voisin perata, mutta siellä taitaa olla lähinnä roskapaperia.

Ja jäin miettimään tuota iloa elämään -osuutta, kun alunperin oli ideana, että minä itse tekisin jotain, mutta nuo on nyt muilta saamiani.


Kuljen sumussa.

Niin ja Possu on ainoa lisäkseni, joka on ilmoittanut kesäkilotuloksensa, joten pistäkääs kortteja Possulle.

8 kommenttia:

  1. Repulta sitä syntyy käsitöitä!

    VastaaPoista
  2. Ihanaa, kun neulot myös hyväntekeväisyyteen. Arvostan! Minä olen niin hidas neuloja, että hyvä kun saan edes jotenkuten lähipiirini vaatetettua.
    Tuo mummo- sarjis on ihan paras.

    VastaaPoista
  3. Sinä oot kyllä uskomattoman nopea ja ripeä neuloja!

    Mutta oletko tosissasi - no et kai sentään? - ettei ole lankoja mummotettavan kaulaliinaan?? En kyllä usko, mutta jos näin on niin hädässä ystävä tunnetaan ja jos täältä mun jemmasta sattuisi löytymään jotain sopivaa, niin voisin kyllä luopua :)
    Olen jo ehdottanut meidän käsityökerholle lankakirppistä/-kierrätysiltaa...

    Hitaasti hyvä tulee - hitaasti se munkin käsityömotivaatio tekee paluutaan ja moni muukin asia.
    Kyllä tästä hyvä tulee!

    VastaaPoista
  4. Hyvinhän tuo neulominen näyttää sinulla sujuvan, tuloksiakin syntyy runsaasti.
    Minulla on ollut jo pitkään jonkinlainen neule-blääh, joten vaihdoin virkkaukseen. Ehkä se toimisi sinullekin, vaikka se virkkaaminen ei tainnut kyllä olla simulle niin mieluisaa. Mitäpä jos ompelisit välillä tai opettelisit jonkin ihan uuden käsityötaidon? Jos sitten vaikka neuleintokin palaisi. Minua ainakin alkaa taas neulominenkin pikkuhiljaa kiinnostaa, kun olen ollut muutaman kuukauden hyvin vähällä neulomisella.

    VastaaPoista
  5. HPöllö: Onhan minulla lankaa, joo-o, mutta mummotettavat, etenkin se pienempi, ovat kovin vaativaisia. Kaikki kutittaa. Mutta onpahan syy mennä lankaostoksille.
    Saga: Minua ei nyt huvita mikään käsillä tekeminen. Mutta ei hätää. Jouluksi on vian tehtävä noita kirjoneulesukkia, kun odottavat kuitenkin. Että huvitti tai ei, pitää kaivella lanka- ja mallivarastoja.

    VastaaPoista
  6. Merino 120, Lankamaailma, kallista mutta ihanaa, jos merinovilla sopii iholle. Tästä on jo kolmas viLlatakki tekeillä tyttösille. Sinä olet todella tuottoisa neulerintamalla!

    VastaaPoista
  7. Onhan Sinulla intoa vaikka muille jakaa, olet tosi ahkera laiskanakin. Minä en vielä edes katsele ja patalappu lienee ainoa väkerrys...

    VastaaPoista
  8. Tilasin adlibriksestä baby merinoa paljon ja halvalla :)
    Onhan minulla paljonkin turhaa roinaa, mutta ihan kaikesta en halua luopua. Mutta on sellaistakin, mikä joutaa muille.

    VastaaPoista

Mammuttimaiset kiitokset kommentistasi!
Aina on kiva, kun joku sanoo jotain, ilmaisee mielipiteensä, osoittaa käyneensä tälläkin tontilla.