maanantai 6. huhtikuuta 2020

Siivousta sata lasissa


Harmaampi päivä kuin eilen. Ihan sama! Joulusiivokseni on edistynyt siihen vaiheeseen, että kirjahyllyt on tyhjennetty kasoihin pöydille, lattioille, laatikoihin. Ja sitten on tietenkin pakko järjestellä kaikki ihan uusiksi. Jos kirjahyllyissä olisi vain kirjoja, niin kaaos voisi olla hallittavissa. Mutta ei. Elämässä on paljon kaikenlaista, mikä pitää hetkeksi laittaa käsistä pois vaikkapa kirjahyllyyn. Niitä sitten taas pyörittelen käsissäni. Iso musta jätesäkki syö osan, mutta silti jää pohdittavaa. Onkohan tämä tarpeellinen? Haluanko pitää tämän? Mihin tämä kuuluu? 
---
Tässä voipi vielä kulua jokunen tovi. Onneksi jouluun on aikaa.


Valpas vahtikoirani onneksi huolehtii, ettei mikään ikävä juttu tai eitoivottu otus pääse yllättämään.


Eilen etävirpojat yllättivät pihalla. Yritin pitkittää, jotta olisin saanut naapurit kateellisiksi, mutta kaikki pysyvät tiiviisti omissa pesissään. Minut on nyt kuitenkin virvottu. Sain myös ohjeet ottaa varovasti oksan päästä kiinni, viedä oksa suoraan maljakkoon ja pestä sen jälkeen kädet. Kun puhelinkutsu tuli, kiellettiin myös matkalla ulos nuolekelemasta hissin nappuloita. Eli turvavaälit kunnossa.
---
Koirapoika heräsi siis aamulenkin aika.

9 kommenttia:

  1. Koirapoika ottaa upean rennosti vahtityöt, epäilemättä rentous on vain silmänlumetta. Harmittelin juuri asuinalueen lapsosten puolesta, etteivät pääse virpomiskierrokselle. Hienoa, että siellä kävi etävirpojat.

    Tsemppiä joulusiivoukseen!

    VastaaPoista
  2. Joo, konstit on monet, sano eukko kun kissalla pöytää pyyhki.
    Niin virpojillakin on konstit. Vähän ihmetytti Tv;ssä kun virpojille heitettiin karkkeja parvekkeilta ja he keräilivät ne sieltä maasta. Turvallisempi varmaan virpoa videoviestillä. Vaikka en miekä karkkeja viskonut, nyt tuli mieleen että oiskohan ollu hymiöissä karkkeja.

    Onpa hieno asia aloittaa joulusiivous nyt! Kannatetaan.

    VastaaPoista
  3. Ihanaa kun sulla kävi virpojia. Mun virpojat virpoi videolla Hesasta. Palkkakaan kuulemma ei tarvi antaa. Lupadin kyllä sitten joskus... Vahtikoirastasi tulee mieleen kauan sitten ystäväni musta iso koira. Rotuakaan en enää muista, joku ulkona viihtyvä rotu. Makoili omakotitalon ulko- oven edessä isona. Kukaan kaupustelija ei uskaltanut tulla huusholliin. Mitä hän teki, kun vieras tuli taloon. Hiven nosti päätään ja aukaisi vain silmänsä hetkeksi ja sitten vain pompittiin koiran koipien yli sisälle.

    VastaaPoista
  4. Tuohon siivoukseen odotetaan täällä inspiraatiota:) Olisi kyllä käytävä kaapit läpi ja putsattava taas turhasta..ihmettelen kyllä että mistä sitä tavaraa aina kaappeihin oikein kertyy:) Ihanat virpojat! Terveyttä sinne ja Mukavaa alkanutta pääsiäisviikkoa♥

    VastaaPoista
  5. Luen siivouksestasi ja katson omia kirjahyllyjäni, ja lehtipinoja keittiön pöydällä. Miten onkaan taas kertynyt paperitavaraa... jossain vaiheessaan pakko siivota ne lehdet, muuten ei mahdu aamulehti pöydälle. Tsemppiä urakkaan. T: 🦦

    VastaaPoista
  6. Te Possun kanssa siivoatte selvästi kilpaa :)
    Ja mä saan jo näppylöitä pelkästä sanastakin - vaikka mun pitäisi tehdä sitä niin monessa paikassa, etten osaa sitäkään laskea.
    Mulla ois sitä maalattavaa posliinia...oisko kenellä tarvetta...? Saako täällä sun blogissa ruveta tekemään kauppoja ;)

    VastaaPoista
  7. Etävirpojien suvut asuvat niin rajatulla alueella, että olivat mummit, ukit, kummitätit käyneet virpomassa. Mukavahan virpojia perheineen oli nähdä turvavälin takaakin, kun ei ole viikkoihin tavattu.
    Koirapoika kyllä hereillä ollessaan vahtii, ainakin välillä. Joskus haukkuu pitkällään sängyn päällä porraskäytävästä kuuluvia ääniä. Turhahan sitä on nousta ylös ja rynnätä ovelle.
    Siivous on edelleen vaiheessa. Onkohan se myöhässä oleva joulusiivous vai ajoissa aloitettu. Kait se joskus valmistuu - ja sitten voi aloittaakin alusta.
    Tämä on julkinen kauppapaikka :)

    VastaaPoista
  8. Ihanan rennosti ottaa Koirapoika - olen samaa mieltä, mitä sitä turhaan ylös nousemaan. Turhaa ylösnousua, jo ei sieltä rapusta tulekaan ketään teille.
    Sitten vasta ylös ja vieraita haukkumaan, kun ovat eteisessä :)

    Ja ei, en mä oikeasti aikonut ruveta toria pitämään täällä sun blogissa. Mutta on niitä posliineja ja maaleja ja uunikin meillä silti :D

    VastaaPoista
  9. Minä käytän molempia... joskus kimppuun käy viirus ja välillä ulkona vaanii virus. Yhtä kamalia molemmat. Mukavaa kuluvaa viikkoa sinulle.💜

    VastaaPoista

Mammuttimaiset kiitokset kommentistasi!
Aina on kiva, kun joku sanoo jotain, ilmaisee mielipiteensä, osoittaa käyneensä tälläkin tontilla.