Maanantaina teloittaja tulee ja kaataa ison männyn. Pikkuhiljaa puita katoaa, komeita vanhoja puita. Maanantaina sen sitten näkee, onko rungossa lahoa, vai onko tämäkin hätävarjelun liioittelua. Kun puustoa harvennetaan, pitää kohta harventaa lisää. Myrskyt koettelevat yksinäisiä enemmän kuin joukkoa - puita ainakin. Onneksi meillä on vielä tässä ihan nurkilla alueita, jotka saavat elää omaa elämäänsä. Vanha puu kaatuu ja kun kukaan ei ole paikalla, se kaatuu äänettömästi, jää lahoamaan, sammaloitumaan paikalleen tarjoten turvaa ja suojaa lukuisille pienille. Tykkään villistä luonnosta vaikka ymmärrän, että puistojakin tarvitaan. Vielä meillä on tilaa.
Olen vanhojen ihmisten kasvattama. Kasvatusvanhempani olivat nykyistä minua vanhempia, ottaessaan parivuotiaan kotiinsa. Siksiköhän olen aina pitänyt vanhuutta ja vanhenemista positiivisena ajatuksena. Olen ihaillut Japania, Kiinaa, joissa vanhuutta arvostetaan - arvostettiin ehkä joskus. Nyt luen, että japanilaiset vanhukset tekevät rikoksia päästäkseen vankilaan, koska vapaina he eivät selviä. Ei ole rahaa ruokaan, ei asuntoa.
Kirjoittelen näitä aamuisin kahvia juoden. Tänään on kaunis aamu, keväinen vihreys. Lempiharrastukseni on aina ollut ikkunoista uloskatselu. Seuraan elämää oman pesän turvasta. Onneksi suurin osa elämäni ikkunoista on auennut maisemaan, jossa on puita. Asvaltoidun katunäkymän katselu voi olla mielenkiintoista, mutta luonto rauhoittaa, lisää zeniä elämään. En suostu vielä luopumaan uskostani, että itämainen ajatusmaailma vanhuuden arvostamisineen on hyvä.
Lainaus netin syövereistä:
Zen (kiinaksi chan, japaniksi zen) kuulostaa mystiseltä. Suoraan
käännettynä se kuitenkin tarkoittaa vain “olemisen suoraa kokemista
turhia miettimättä”. Yksinkertaistaen zen on siis ajatuksenjuoksun rauhoittamista, mielen lepäämistä, luopumista suorituskeskeisestä ajattelumallista sekä nauttimista tästä hetkestä.
Eilen satoi räntää vaakasuoraan. Hyvä sitäkin oli katsella. Kun sade hellitti, menin bussilla käymään apteekissa ja kaupassa. Pitäisi, ehkä enemmän liikkua kotipesän ulkopuolella. Sähläilin kaikkialla. Vaikea pitää turvaetäisyyksiä, jos muita ei kiinnosta.
Puut ovat tärkeitä. Kun ei kaupungissa voi olla ihan lähellä oikeaa metsää, niin puistotkin ovat tärkeitä.
VastaaPoistaKun muutin kaupunkiin, niin yksi vaatimus asunnolle oli, että ikkunasta näkyy puisto tai edes puu. Kummassakin asunnossa joissa olen täällä asunut on näkynyt puu ikkunasta, nyt on tosi hienoja vaahteroita.
Mutta kyllä metsä olis kiva, jos vielä pääsisi mustikkaan. Tässä lähistöllä ei sellaista ole.
Nykyisin kun aletaan rakentaa asuinaluetta, niin kaikki puut kaadetaan.
Se tuntui oudolta ennen. Nyt tiedän miksi, kun kaikki talot tehdään liian lähekkäin, ei mahdu puut. En haluaisi, eikä ole mahdollisuuttakaan, asua sellaisessa paikassa.
Tiheästi rakennetaan täälläkin. Hyvä puoli on se, että ainakin joksikin aikaa säilyy niitä koskemattomiakin alueita eli ehkä ne asukkaat menevät metsään puita katsomaan. Minulla on onni asua 50-luvulla hyvin harvaan rakennetulla kerrostaloalueella. En haluaisi katsoa ikkunasta suoraan naapurin asuntoon. Välillä kauounki kyllä uhkailee, että talojen väliin voisi tulla täydennysrakentamista. Toivottavasti ei - ainakaan meille. Ikävä piirre tämä ei-minun-takapihalleni, mutta silti haluan säilyttää ikkunanäkymäni.
VastaaPoistaIhana vihreys teillä jo on, vaikka säät ovatkin noin vaihtelevia. Monesti puita kaadetaan siksi, kun roskaavat ja sotkevat autot parkkipaikalla. Ihan väärin minusta, sitten ne nuoret autonomistajat pilkkaavat puiden perään haikailevia seniorirouvia. Lehtien palstoilla näitä keskusteluja on tuon tuostakin. T: saukkis
VastaaPoistaOlen ollut niin Zen että ei tätäkään voi kehua, hyvä on miettiä liikkuvaista, vaikkakin suorituskeskeistä, elämää ajoittain. Tämä lilluminen Zenissä on tylsää, niin kuin mikä tahansa joka toistuu. Tai sitten olen en ollenkaan zen vaan jotain ihan muuta. Mene ja tiedä, amuisin on hyvä miettiä=)
VastaaPoistaKyllä eläkeläisenä olen nauttinut zen-elämästä, kun voi vaipua mietiskelemään vaikka tuntikausiksi. Eilen ajelimme huvikseen pikku lenkin ja on meillä Suomessa tilaa asua, kilometrien matkalla oli täysin asumatonta. Ihminen tykkää kai asua lähellä toisia turvallisuuden takia siis silloin muinoin ja näin on syntynyt kyläryppäitä ja pian kaupunkikeskittymiä. Täysin synkässä korvessa ei enää kukaan viihdy, en minäkään, vaikka rakastankin tätä asumisen väljyyttä maaseudulla. Naapureita on kuitenkin lähellä näköetäisyydellä. Kaupungeissakin olen asunut nuoruudessa.
VastaaPoistaMeillä taitaa mummot vaatia puiden kaatamista. Ainakaan noiden autojen omistajissa ei nuoria miehiä ole.
VastaaPoistaRauhoittuminen silloin tällöin tekee hyvää ainakin minulle. Mutta zenhän voi olla mitä vain :)
Myös Possu on iäkkäiden vanhempien lapsi.
VastaaPoistaPossukin siis tietää, että vanhuus on hyvä juttu.
VastaaPoista