perjantai 29. toukokuuta 2020

Sosiaalista elämää


Eilinen kotipäivä muuntui luontoretkeilyksi ja puhelinkeskusteluiksi. Mukava oli kuulla ystävien nykyelämästä pitkästä aikaa. Tämä vapaaehtoinen karanteeni tuntuu levittävän saamattomuutta joka puolelle. Ei tule edes soiteltua, tapaamisista puhumattakaan. Nyt on päivitetty useampi suhde. Tänäkin aamuna pari pitkää puhelua on takana. Ihmiset aktivoituvat samaan aikaan. Saa nähdä, milloin seuraava aalto tulee.


Eilen tuli vielä ehdotus Lammassaaren reissusta. Oli mukava kävellä välillä muuallakin kuin näissä lähimetsissä. Monen muunkin mielessä oli käynyt sama idea. Etenkin poistullessa oli ruuhkaa pitkospuilla. Nämä muut eivät piitanneet mistään. Keskittyivät ruohostamiseen. Niillä on tärkeä kesätyö. Pitävät rantaniityt avoimina ja estävät lahden umpeenkasvamisen.


Linnut voivat siis jatkaa rauhassa kesäänsä.

 

Saaren poluilla ei ollut liikennettä.


Joku yksinäinen entti siellä nojaili kallioon, mutta ihmisiä näkyi vain kaukaa.


Sääkin pysytteli suotuisana, vaikka välillä uhkaili sateella. Ruokokerttuset jaksoivat lörpötellä ja olipa satakielikin äänessä.


Mukavaa, kun on ihmisiä, jotka pyytävät kauniisiin maisemiin.


Tänään ehkä illansuussa kasvimaalle, ellei nyt sitten ole se tänäänkotonapäivä.

4 kommenttia:

  1. TSHssa entit on mun ehdottomia suosikkeja. Ennen ei ollutkaan kuin enttejä...

    VastaaPoista
  2. Ihan mahtava retkipaikka teillä on ollut. Sekä luontoa että luonnon hoitajia. Minä olen tänään neulonut hihan ja viimeistellyt villapaidan, tehnyt kaksi tuntia töitä, vaikka oli vapaapäivä, pessyt kaksi ikkunaa ja leiponut satsin lusikkaleipiä tuttavan lapsenlapsen rippijuhliin. Silti on olo, etten saanut mitään aikaiseksi. T: Saukkis 🦦

    VastaaPoista
  3. Niin kauniit orvokit kiven ympärillä! Retki uusiin maisemiin on kiva juttu ja ystävän seurassa erityisen onnistunut. Seuraavalla kerralla otat keritsimet mukaan... Tänäänkotonapäivä kuulostaa oikein kodikkkaalta vaihtoehdolta. Ehkä kuitenkin sitten sateisena, kylmänä päivänä. Ihailen ahkeruuttasi palstan hoidossa ja retkeilyssä.

    VastaaPoista
  4. Entit on huippuja.
    Mitähän silloin tapahtuu, kun saat jotain aikaseksi, Saukkis.
    Lampaat tulee vasta kesäkuussa. Lammassaaressa niitä ei ole, mutta viereisellä Kuusiluodolla kyllä. Tosin taitaisi tulla syyte, jos niitä rupeaisin keritsemään.

    VastaaPoista

Mammuttimaiset kiitokset kommentistasi!
Aina on kiva, kun joku sanoo jotain, ilmaisee mielipiteensä, osoittaa käyneensä tälläkin tontilla.