perjantai 25. helmikuuta 2022

Huoltako vai huoletonta

 

Kaivoin vanhan kuvan, koska kuitenkin haluaisin uskoa tulevaisuuteen, uskoa, että vielä aurinko paistaa risukasaankin, uskoa, että elämä voittaa vaikka järki tuntuu olevan kateissa. 
---
Koko ajan yle syytää sotatietoja, antaa kuvan, ettei kukaan tiedä, mitä tekee. Ja silti minä kuuntelen. Kuuntelin koronauutisiakin, silloin, kun tiedotus oli tauotonta. Silloin ei kuitenkaan huolestuttanut näin paljon, koska tuntui, että itse voi tehdä asialle jotain. Nyt kaikki on kiinni muista ja ne muut ei tunnu kykenevän ajattelemaan järkevästi.
---
Lakkaan käsittelemästä sotauutisia, vaikka syvästi suren viattomien ihmisten hätää.


Tein koronatestin aamutuimaan, kun nenä valuu ja aivastuttaa. Ei ole koronaa, joten kyse on allergiasta, kuten arvelinkin. Testasin varmuuden vuoksi, kun nuorisoa (nuoriso on venyvä käsite, onko yli nelikymppiset nuorisoa muuten kuin minuun verrattuna?) on tulossa illalla kyläilemään. Ihana saada pitkästä aikaa vieraita.


Inostuin jopa leipomaan. Kalkkunaa, sipulia, suippopaprikaa, tuorejuustoa ja juustoraastetta, mausteita summittaisesti. Toivotaan, että maistuu.
 

 Jälkiruuaksi mustikkaa, vaniljarahkaa, vaniljatuorejuustoa ja muuta sopivaa.
---
Nyt vien Koirapojan vesiräntäsateeseen ja sen jälkeen suoritan ns. vierassiivouksen.
---
Positiivista, että Koirapoika on tänä aamuna ok. Vaikka ilmeisesti vielä suu tuntuu oudolta. 


14 kommenttia:

  1. Herkullisia leivonnaisia! Tuntuu todella hyvältä saada vieraita, tavata ihmisiä oikein ajan kanssa. Hyvää viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On kyllä kiva tavata taas ihmisiä. Oli mukavaa.

      Poista
  2. Hyvännäköisiä piirakoita! Minä selailin eilen moneen kertaan edellisten postaustesi kuvia, olivat niin rentouttavia ihanuudessaan. Kiitos niistä! Aamutuimaan tein naapurin tuoman Iltasanoman ohjeella pullataikinan kohoamaan jääkaappiin, paistan pullat illalla (yönyli-taikinasta tuli päivänyli-taikina, mutta tuntimäärä ratkaisee eikä vuorokauden aika)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mukavaa, jos kuvista oli iloa. Minä tein yönylisämpylöitä. Hyvää ja helppoa. Pitää joskus kokeilla pullaa.

      Poista
  3. Kyllä vuotaa vähän sieltä ja täältä, taivaalta tulee räntää ja vettä, siellä kun tarpoo niin vuotaa omakin nenä.
    Oikein herkullisen näköiset leivonnaiset sulla on siellä. Kyllä maistuisi.
    Kyllä pitää olla valppaana, mutta ei upota liian syvälle näihin järkyttäviin uutisiin.
    Paranemista Koirapojalle! Ja mukavaa illanviettoa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Koirapoika sai antibioottikuurin ja kipulääkettä. Ilta sujui mainiosti.

      Poista
  4. Mullakin nenä vuotaa ja aivastuttaa mutta testiä ei tarvi tehdä kun katsoo, ja näkee, tuon villakoiralauma joka täällä majailee kissankarvojen seassa. Tarttis varmaan tehdä jotain ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Taitaa olla villakoirat täälläkin syyllisiä.

      Poista
  5. Yritetään kestää uutisten kanssa. Hyvä on pysyä kärryillä, mutta kun asioihin ei voi itse vaikuttaa, pitää yrittää välillä sulkea silmänsä ja korvansa ja elää elämäänsä. Muutakaan ei voi.
    Herkullisen näköisiä leivonnaisia sinulla siellä kyllä on, joten varmasti "nuorisolle" maistuu :) Mukavaa viikonloppua teille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvin maistui nuorisolle.
      Eipä tuon maailmantilanteen suhteen voi kuin toivoa parasta.

      Poista
  6. Herkullisen näköisiä piirakoita (vaikka sen paprikan jättäisinkin pois :D ).
    Mulla on reilu viikko aikaa tehdä se siivous, jos vieraita varten meinaan siivota. Taidan kyllä siivota jo aikaisemmin, ihan meitä itseämme varten.
    Mukavaa viikonloppua sinulle ja Koirapojalle :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Muistelen, että minäkin olen joskus siivonnut ihan itseä varten. Vieraita varten on kuitenkin mukavampaa. Pitää siis ruveta kutsumaan vieraita useammin.

      Poista
  7. Uutisia tulee täälläkin kuunneltua vähintäänkin toisella korvalla koko ajan. Epäusko ja toive pikaisesta rauhasta on päällimmäisinä tunteina. Muutama ystävä on bannannut itseltään uutissivustot, etteivät roiku koko ajan netissä.

    Kyllä nuorison kelpaa, heitä odottaa herkulliset piirakat.

    Rapsut Koirapojalle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin olen nyt rauhoittanut tilannetta sen verran, etten kaikkia lähetyksiä katso. Pitää vain uskoa tulevaisuuteen.

      Poista

Mammuttimaiset kiitokset kommentistasi!
Aina on kiva, kun joku sanoo jotain, ilmaisee mielipiteensä, osoittaa käyneensä tälläkin tontilla.