perjantai 18. helmikuuta 2022

Saatu aikaan ja mietitty aikaa

 

Kintaat mummotettavalle valmistuivat sitten kuitenkin ihan ajoissa, susisukkiin sopivat. Nallesta tein, enkä sitten tallentanut silmukkamääriä tai kerroksia. Olisi ehkä kannattanut vastaisen varalle.

Todelliset jämäsukat ihan omaan jalkaan. Oli lankoja jos minkälaisia, joten eivät ehkä kestä pitkään. Mutta kestävät sen, minkä kestävät. Pääasia, että jämille tuli käyttöä.

Piirakat pinkistä seiskaveikasta. Väri kuvassa ei ole oikea, mutta kuka siitä välittää. Nämä menee tuonne valmiiden laatikkoon, josta otan tarvittaessa. Tarvetta tulee, kun ihmisillä on jotain merkkipäiviä tai kun ajatuksiin tulee joku hyvä ihminen tai hyvä teko. En jaksa välittää siitä, mitä ihmiset ajattelevat saadessaan villasukat. Jos ei miellytä, niin ei voi mitään.

Olen tänään menossa - kait ja ehkä, koska aikaa ei vielä ole sovittu, joten peruutus voi tulla - lounaalle yhden ystävän kanssa. Ja kun matkustan keskustaan, pitää hoitaa kaikenlaista samalla, kuten hakea paketti ärsyttävimmästä paikasta - ärsyttävä, koska ei ole mitenkään järkevästi saavutettavissa, ehkä linnuntietä lähellä, mutta julkisilla matkustettaessa tosi oudossa paikassa - ja etenkin käydä shoppailemassa kaikkea, mitä ei omankylänkaupasta saa, kuten esim. altakastelumultaa. Kevät iskee päälle ja kukat kaipaa huoltoa. Erilaisia sitrushedelmien siemeniä on tullut lykätyksi purkkeihin. Niitä voisi siirtää ihan kasvamaan, kiinanruusut pitäisi leikata nysiksi, kun ne ei ymmärrä kasvaa hillitysti ja sitten tuo kuvassa näkyvä joka kuukauden kaktus! Se tiputti yhden oksan, joka tökkäsin multaan. Ja siinä se oksa pukkaa kukkaa, kuten itse emokasvikin. Outo tyyppi.
---
Ilmoittauduin myös pitkästä aikaa yhdelle kirjoituskurssille, Ensin ajattelin, että ei, kun on jo edellisenä päivän espanjankurssi - josta en ole vielä varma, viitsinkö mennä -. Mutta sitten totesin, että mitäs muutakaan tehtävää minulla on, että ehkä parempi käydä jossain kuin vain nyhjöttää kotona. Samalla tuli ratkaistuksi matkustusongelma eli pitää ostaa kuukausilippu. Tulee kertalippua halvemmaksi, koska kuntosalikerratkin on kulutettava. Ja kun on kuukausilippu, voi miettimättä lähteä mihin vain. Yksi autollinen ystäväni ihmetteli, miten pihejä, jotkut ovat, kun eivät lähde johonkin, koska bussilippu on niin kallis. Mutta kun ei ole rahaa, niin edestakaismatka 5,60 on usein aika iso summa. Odotan kiihkeästi sitä päivää, kun täytän 70 ja saan vuosilipun ihan okhintaan. - Mutta nythän millään ei ole mitään väliä. Koirapoika menee hammashoitoon ja joudun jokatapauksessa ottamaan lainaa selvitäkseni.


9 kommenttia:

  1. Oletko kokeillut HSL:n mobiililippua? Se on halvempi kuin kertamaksu. Kuukausi- tai vuosilippu tulevat edullisemmiksi, jos matkustaa usein. Minulla oli aina kk-lippu, kun olin vielä töissä. Nyt lataan lipulle arvoa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, kännylippua käytän. Korona-aikana ei ole tullut paljon matkusteltua, mutta nyt ostan 30 päivän lipun, jos/kun alan käydä uimassa ja kuntosalilla.

      Poista
  2. Olet kyllä ahkera ja saat aikaan vaikka mitä. Vois tarttua vaikka mihin juttuun kommentoidakseni. Mutta en ole kulkenut bussilla varmaan vuoteen, tietysti nyt pääsis täällä ratikallakin. Pitäs kokeilla mitä maksaa, on kai arvolipulla rahaakin.
    Mutta tuo kaktus...olen yrittänyt juurruttaa kymmeniä tipahtaneita kaktuksen versoja, ei kun happanevat teki mitä teki. Nyt on kaksi verosa näyttänyt vähän paremmilta, ei ole hapanneet. Toivon että selviävät. Kevätkaktuksista, joita on 2, tippuu koko ajan versoja, voi olla vaikka mitä virhettä paikassa ja kylmenneet vaikka parvekkeen ovella.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olisko sinulla liikaa hoitoa? Eivät kaipaa paljon kastelua.

      Poista
  3. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  4. Laumakasvien hyvä puoli on, että kun laumassa on paljon porukkaa, joku jää aina henkiin. Ja kauniitahan nuo on. Voin siis täyttää kämpän jokakuukaudenkaktuksilla. Muilla on joulu- ja pääsiäiskaktuksia.

    VastaaPoista
  5. Ihan mahtavat kintaat ja sukat näyttävät vain siltä, että joku lankafirma on tämmöisen pätkävärjättyn langan tehnyt eli eivät näytä miltään nöttösistä kootuilta. Pysyäkseni vatsalihashaasteessa kiinni, raportoin sinulle. Alku oli vähän hankala, mutta pidin vaapaapäivän etuajassa ja jatkan nyt siitä eteenpäin. Tarpeeseen tulee vatsalihasharjoittelu, joten kiitos sinulle asiaan innostamisesta! Minä jatkan ihmisten karttelua, työkavereita lakoaa koronaan ja muihin viruksiin viereltä koko ajan, mitta iloitsen että pääset kuukausikortilla liikkumaan kauemmaksi helpommin. Jätevesiseurannan mukaan Helsingissä koronavirukset ovat kääntyneet laskuun.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä, että jaksat vatsalihaksia. Olisi minullekin tarpeen, mutta pakko harrastaa monipuolisempaa jumppaa. En kuitenkaan kykene kuin yhteen suoritukseen päivässä.
      Kyllä minäkin jatkan kaikkien karttelua ja muita totuttuja tapoja, mutta jos aion käyttää kuntosalikertani, pakko on matkustaa. Mutta vielä ei ole kuukausikorttia, joten katsotaan.

      Poista
  6. Kiitos. Pitääkin käydä katsomassa, mitä sinulle kuuluu.

    VastaaPoista

Mammuttimaiset kiitokset kommentistasi!
Aina on kiva, kun joku sanoo jotain, ilmaisee mielipiteensä, osoittaa käyneensä tälläkin tontilla.