sunnuntai 6. helmikuuta 2022

Minä leivon

nykyisin hyvin harvoin. 
---
Mutta tänään teki mieli aamukahville jotain. Etsin teeleipien ohjeen, juustoteeleivät Valion sivuilta, kun on juustoraastetta jääkaapissa ja se pitäisi käyttää pois homehtumasta.
---
Kun olin leiponut, mietin, miksi minä aina etsin ohjeen ja teen sitten, mitä huvittaa. Nyt korvasin maidon piimällä, kun jääkaapissa oli vanhaksi menneen piimän jämät. Piimää oli enemmän kuin ohjeessa. Lisäsin ylimääräisen kananmunan, kuten teen yleensäkin. Vehnäjauhot korvasin sämpyläjauhoilla, koska en tykkää pelkistä valkoisista vehnäjauhoista - paitsi pullassa. Leivinjauhetta laitoin varmaan tuplamäärän kuten juustoraastettakin. Jauhojen joukkoon murskasin sipsipussin loput. En oikein tykkää noista sipseistä. Ovat ehkä vähän liian tujuja. Suolaakin laitoin reilulla kädellä ja valkosipulijauhetta vielä reilummalla ja lopuksi kunnolla paprikajauhetta. Lopputulos on hyvänmakuinen, mutta kovin mureneva.
---
Näin käy aina, kun yritän noudattaa jotain reseptiä. Lapset joskus pyysivät tekemään jotain ruokaa, josta olivat tykänneet. Mutta ei minun kokkauksista koskaan tule samanmakuisia, samanlaisia vaikka kuinka yrittäisin.
---
Joskus kyllä teen syötävää myös ihan ilman reseptiä. Niistä sitä vasta tuleekin mielenkiintoisia.
 

 Sipsit ovat kovin koristeellisia.
---
Ja paastosta kyseltiin. Minulla on langanostolakko, mutta voin lankapaastotakin samalla. Onko niin, että paastoon sisältyy vähentäminen ja lakko on vain sitä, ettei lisätä? Tänä vuonna en kyllä palkitse ketään.

19 kommenttia:

  1. Tarvitset sen ohjeen jotta tiedät mitä korvata jollain muulla. Esim. kun maitoa et laittanut niin laitoit piimää! Jos reseptissä ei olisi ollut maitotuotetta ollenkaan, olisit tuskin sitä piimääkään laittanut. Kuulostaako järkevältä?

    Minä sittten tykkäään vasrtailla ihmisten ihmettelyihin, ihmetelkää lisää niin Sus' kertoo miksi;DD

    Langanostolakko/paasto hyvä idea, eikös sullakin ole monta kiloa varastoissa?

    Jos haluat niin voisin ottaa vastaan pipon jossa lukee Sus' Värit saat valita ja paluupostissa kaikkea kivaa, kuis on? Laita nyt ainakin korvan taa ajatus itämään...;)

    Repu, en tätä usein sano ihmisille vaikka pitäisi, mutta olet tärkeä tyyppi mulle tääällä internetin ihmeellisessä maailmassa, kiitos siitä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulla lienee lankoja ihan tarpeeksi vaikka yhteen pipoonkin. Laitan siis harkintaan. Toivottavasti sinulla on kuitenkin joku päähine, sillä en ole mikään pikaneuloja.

      Poista
    2. Jos saan pyytää niin tee sellainen kevytpipo kuin on se nuottipipokin?
      p.s. Hyvä Mieli -haaste:https://sushuokailee.blogspot.com/2022/02/hyva-mieli-haaste.html

      Poista
    3. Ainahan sitä saa pyytää. Sanoin lapsellenikin, että saa toivoa neuleita ihan niin paljon kuin keksii. Katsotaan.

      Poista
  2. Ihan on maukkaan näköisiä teeleipiä, sipsitkin tulee syötyä samalla.
    Niitä sääntöjä mietin tähän lankapaastoon, koskeeko vain ostoja vai myös/pelkästään kulutusta? Onko 1,5 kk liian pitkä? Koskeeko viikonloppuja? Minulta voisi löytyä joku palkintokin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suuri paasto on pitkä, siitähän ei pääse mihinkään. Tuhkakeskiviikko on nyt 2.3. Paasto alkaa silloin ja loppuu pääsiäislauantaina 16.4. Minun paasto on voimassa viikonloppuinakin, mutta oikeaan paastoon kuuluu vain 40 päivää eli sunnuntaisin ei paastota. Minä en osta lankaa, mutta yritän kuluttaa varastoja mahdollisimman paljon. Ja koska paastoon kuuluu myös hyväntekeväisyys, neulon jotain jollekin tarvitsevalle. En myöskään osta paastoaikana kirjoja, lehtiä, suklaata, karkkia, alkoholia. Riittääkö tämä?
      Mutta nämä on vain minun säännöt. Eiköhän muille riitä, ettei arkipäivinä osta lankoja.

      Poista
  3. Voi kun sait Suelta kehuja ja virtuaalihalin :). Minäkin tykkään täällä käydä, vaikka yhden kerran otin kärseliini, vaikkei syy ollut Repun. Joulukalenteriarvailu meni itsellä överiksi. Säännöt oli annettu ja niitä pitää kaikkien noudattaa.
    Muistan ikuisesti, kun koulussa aikoinaan leivottiin teeleipiä, semmoisia litteitä kakkusia, joihin piti pistellä kuvioita haarukalla. Meidän kotitalousopettaja oli sukunimeltään Vesihiisi. :D En tiedä, montako tuon sukunimen omaavaa on Suomessa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Muistan yhden vuoden kun paloi hihat ja huolella siihen kalenteriin, siksi olen osallitunut vain ajoittain. Joku kirja oli niin hiton hankala että muutkin hikoili sen kanssa. Elämä on...=)

      Poista
    2. Sorry Beate. Ikävää, jos kalenterista tuli paha mieli. Ja sekä Beate että Sus': ei se ole niin vakavaa. Minusta on ollut kiva niitä kyhätä. Olen toivonut, että niistä olisi iloa muillekin.

      Poista
  4. Minäkin voisin pitää paastoa myös viikonloppuisin, osallistun langan ja kirjojen osalta, lisään itselleni suklaan sijasta teen, ja lupaan neuloa jotain hyväntekeväisyyteen. Vaikka valmiiksi ensi joulun keräyksiin. Suklaapaastoon en lähde, koska haluan ostaa pääsiäissuklaat jo etukäteen. Jos puikko arpoo palkinnon osallistujien kesken, niin minä lupaan palkita suurimman langankuluttajan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tässä ehtii vielä ennen paastoa hamstrata vaikka suklaata :)

      Poista
  5. Vitsit taas tätä yllytyshullua. Lankaa on ja pitäiskö lähteä paastoon? Lastenlapset ei saa tilata paaston aikana mitään. Harkitaan.

    VastaaPoista
  6. Minäpä julistan paaston. Käykääpä liittymässä: https://puikoillanikin.blogspot.com/

    VastaaPoista
  7. Minä oon luvannut ruveta leipomaan ja opettelemaan ruuanlaittoakin uudestaan heti kun ostetaan uusi hella. Olen odottanut sitä jo ainakin vuoden, mutta ei oo näkynyt eikä kuulunut.
    Ehkä kohta, kun nyt on auto jolla sen voi kuskata.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä voisin muuten leipoa, mutta kuka ne söisi. Pitäisi ostaa kakkuvuoka, jotta voisi tehdä kakkuja.

      Poista
  8. Sellaista se on, voisi leipoa vaikka mitä herkkuja, kun olisi joku joka söisi. Ite ei voi, tai ei mahtuisi ovesta ulos, eikä voi heittää poskaan tai pakastaa loputtomasti.
    Sama ruokien kanssa myös!
    Ihan samoin minäkin sovellan kaikkia ohjeita. mielenkiintoisia sipsi-juusto-teeleipiä.

    VastaaPoista

Mammuttimaiset kiitokset kommentistasi!
Aina on kiva, kun joku sanoo jotain, ilmaisee mielipiteensä, osoittaa käyneensä tälläkin tontilla.