lauantai 10. joulukuuta 2022

Luukku 10

Elizabeth Marshall Thomas: Peurankuu

 - Olipas se, huokasin, kun hiljaisuus vihdoin laskeutui planeetan pinnalle.

- Melkoinen hävitys jäi noiden otusten bilettämisen jälkeen, totesi Arkeologi, jota tietenkin harmitti, ettei hän ollut ehtinyt kaivella kuoppia ennen myllerrystä.
---
En ole tainnut vielä esitellä pientä retkikuntaamme. Meitä oli vain viisi. Minä, Biologi, toimin retken johtajana. Tarkoitukseni oli kartoittaa kaikki uudet elämänmuodot, joihin törmäisimme. Arkeologi tutki planeettojen historiaa kaivelemalla menneitä tekemistään kuopista. Astrologi tähysi taivaille laskien planeettojen ratojen vaikutuksia tulevaisuuteen. Hän ennusti aina maailmanloppua. Numerologin tehtävänä oli pitää huolta kalenterista ja kellosta, mutta hän hairahtui aina laskemaan tuhon enteitä kaikesta, mitä vain voi laskea. Retkueemme olisi siis ollut vaarassa joutua synkkyyden valtaa ikuisen tuhon ennustajien takia ellei joukossamme olisi ollut myös aina positiivinen Futurologi. Hänen tulevaisuutensa oli ikuisesti toiveikas.
---
- Mutta nythän me olemme täällä ihan yksin ja vapaina tekemään mitä vain, totesi Futurologi iloisesti.
---
Tuskin hän oli ehtinyt sanoa tämän, kun maan arpi repesi taas rytisten. Kaaduimme selällemme halkeamisen voimasta, vierimme arven reunoja alas piikkipensaikkoon. 
(Älkää turhaan kysykö, mistä tähän se pensaikko ilmestyi. En minäkään kaikkea tiedä.)
 ---
Kun pääsimme taas jaloillemme, näimme edessämme jättiläismäisen sarvipään. Paholainen tuli tietenkin ensimmäisenä mieleen, kun katselin hahmoa liekkien keskellä. En kuitenkaan sanonut varmuuden vuoksi mitään. Monissa tilanteissa on varminta pitää suunsa kiinni. Ne, jotka pysyvät vaiti, tekevät harvoin mitään virheitä.

Kirjapisteet:
Possu 4
 Saukkis 2
Laiskiainen 2
AnonyymiA 1
Puikoillanikin 1

Kirjankansipisteet:
Pöllö 5
Possu 3
Laiskiainen 2
AnonyymiA 1 

Papukaijamerkit:
Puikoillanikin 🐦

14 kommenttia:

  1. Kuva Elisabeth Marshall Thomas: Peuran kuu

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Höh, anonyymi kuvan arvaaja klo 0.07 on HPöllö - puhelin temppuilee

      Poista
  2. Alfred Neumann: Paholainen T Saukkis

    VastaaPoista
  3. Laura Malmivaara : Vaiti (maailmankirjat sekaisin. Possu nukahti ennen ku luukku aukesi ja heräs nyt. Jatkan unia)

    VastaaPoista
  4. Pöllö on kyllä haka noissa kirjan kansissa, mutta kirja on yhä hakusessa. Uusia arvauksia siis.

    VastaaPoista
  5. Sonja Heikkilä: Liekkien keskellä

    VastaaPoista
  6. Hiljaisuus: Sigur Dar Dottir
    o-kirjaimen päällä heittomerkki, en saa sitä kännyllä tehtyä 🤔

    VastaaPoista
  7. Niina Repo: Arpi (Saukkis)

    VastaaPoista
  8. Laiskiainen löysi nyt oikean kirjailijankin eli piste sinne.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä arvoin kumman laitan ensin ja oishan mun pitänyt osata päätellä, että scifi ensin 😉

      Poista
  9. Vaikuttavaa tietämystä yllä olevilla. Onnittelut arvaajille. Minä en oikein ehdi tähän kyytiin.

    VastaaPoista

Mammuttimaiset kiitokset kommentistasi!
Aina on kiva, kun joku sanoo jotain, ilmaisee mielipiteensä, osoittaa käyneensä tälläkin tontilla.