sunnuntai 11. joulukuuta 2022

Luukku 11

Kari Hotakainen: Tuntematon Kimi Räikkönen

Sarvipää puhalsi ilmoille pilven, johon muodostui hiljalleen kasvot, jotka lausuivat:
"Leave me alone, I know what I am doing"
---
Sarvipää hermostui silmin nähden:
"Anteeksi, Suuri Hiljainen Profeetta. Onko nämä ne viattomat tappajat, jotka ennusmerkit osoittivat tulevaksi?"
---
Vastausta ei kuulunut. Pilvi hajosi. Kasvot katosivat. Me jäimme tuijottamaan Sarvipäätä. Sarvipää tuijotti takaisin. Koska tämä tuijotuskilpailu ei tuntunut johtavan mihinkään, päätin ottaa taas ohjat käsiini. Astuin lähemmäksi Sarvipäätä, esittelin meidät ja kerroin lyhyesti, miksi olimme tulleet.
---
 Te olette jo varmaan unohtaneet matkamme syyn, joten muistutan mieliin, että etsimme tulta, tarujen tulista taivaankappaletta, planeettaa, jonka sisus on liekkimeri. Tämän saman kerroin aika paljon monisanaisemmin Sarvipäälle.
---
Kun pääsin tarinani loppuun Sarvipää kaatuu maahan omituisesti kiemurrellen ja urahdellen. Pelästyin. Tapoinko minä tuon paholaisen. Eihän tässä millään ristiretkellä olle, pakanoita lahtaamassa. - Huh! Onneksi Sarvipää ei tehnyt  kuolemaa vaan nauroi katketakseen. Omituinen huumorintaju tuntuu näillä olevan.

Kun Sarvipää tokeni ja nauru muuttui pelkiksi tyrskähdyksiksi, kysyin hiukan loukkaantuneena, mikä tässä on hauskaa.
 
"Anteeksi, anteeksi, anteeksi. Luulin teidän olevan ne ennustetut, mutta ilmeisesti olette vain eksyneet reitiltä. Seuratkaa minua. Saatte oppaan, joka vie teidät etsimäänne paikkaan."

Kirjapisteet:
Possu 4
 Saukkis 2
Laiskiainen 2
AnonyymiA 1
Puikoillanikin 1
Pöllö 1

Kirjankansipisteet:
Pöllö 6
Possu 3
Laiskiainen 2
AnonyymiA 1 

Papukaijamerkit:
Puikoillanikin 🐦

50 kommenttia:

Pöllö kirjoitti...

Kuva Kari Hotakainen: Tuntematon Kimi Räikkönen

Possu kirjoitti...

Nyt löytyy taas niin monta kirjannimeä, että vaikea sanoa. Onkos Repun tässä kalenterissa kaikissa nimissä ollut pelkästään yksi sana...? Veikkaan silti repumaisimmaksi kirjaa Viattomat tappajat Hugo van Lawick-Goodall

Possu kirjoitti...

Ai tuo Ukkeli on Räikkönen?

Pöllö kirjoitti...

Kirja Vera Brogsol: Leave me alone

Kaikkea on kokeiltava 😂

Pöllö kirjoitti...

Jep, pelkäsin, että puhelimella kirjottaminen on liian hidasta 😋

Laiskiainen kirjoitti...

Profeetta, Khalil Gibran
Jotain oli yritettävä. Pitää vissiin laittaa kello soimaan klo 23.55 ettei aina unoha.

Anonyymi kirjoitti...

James Lasdun: Sarvipää veikkaa Saukkis

Anonyymi kirjoitti...

Torey Hayden Viattomat ( A)

Olifantti kirjoitti...

2 kertaa on ollut vain yksi sana

Olifantti kirjoitti...

Kaikkea on kokeiltava ja kokeiluja saa jatkaa kirjan nimestä. Kansikuvahan on tietenkin Kimi Räikkönen, jota fanitan.

Pöllö kirjoitti...

Kirja voisi olla Paavo Nurmi: Kasvot
🤔

Pöllö kirjoitti...

Sitä en muistanut, mutta silmät tunnistin 😊

Anonyymi kirjoitti...

Zamjatin Jetgetin Me ( A)

Olifantti kirjoitti...

Eipä nämäkään

Puikoillanikin kirjoitti...

William Sansom: Viattomat kasvot

Olifantti kirjoitti...

Ei

Beate56 kirjoitti...

Tappajat: Un-su Kim

Puikoillanikin kirjoitti...

Lawick-Goodall: Viattomat tappajat

Olifantti kirjoitti...

Ei. Possun ehdotti tuota Lawickia jo ekana.

Beate56 kirjoitti...

Eksyneet: Asko Sahlberg

Puikoillanikin kirjoitti...

Ferenc Herczeg: Pakanoita

Anonyymi kirjoitti...

Stenlund&Veikkanen: Eksyneet (Saukkis)

Olifantti kirjoitti...

Eipä vieläkään

Beate56 kirjoitti...

Eksyneet: Mirha Stenlund, Elina Veikkanen
Olisko sulla tämä lastenkirja, kun on mummotettavia 🤔?
Nyt lähden lumihommiin.

Puikoillanikin kirjoitti...

Olisiko Asko Sahlbergin Eksyneet?

Anonyymi kirjoitti...

Krister Lumme: Olle (Saukkis)

Olifantti kirjoitti...

Ilta rupeaa hämärtymään, eikä kirjaa ole löytynyt, joten lisävihje. Kirjan nimi on tullut esille, mutta kirjoittaja on väärä.

Pöllö kirjoitti...

Ei hajuakaan, mutta kokeillaan Pasi Luhtaniemi: Viattomat

Olifantti kirjoitti...

Jännä, miten joistakin tulee yllättäin vaikeita. Ei tämäkään.

Anonyymi kirjoitti...

Pasi Luhtaniemi : Viattomat

Anonyymi kirjoitti...

Ehdotti Possu

Beate56 kirjoitti...

Viattomat: Dominique Sigaud

Olifantti kirjoitti...

Ei. Enkä tiedä, miten voisin auttaa eteenpäin sanomatta suoraan. Arvaillaan lisää. Kait ne joskus loppuu nuo tähän mennessä käytetyt kirjan nimet.

Pöllö kirjoitti...

Jaakko Korjus: Kasvot

Olifantti kirjoitti...

Ei.
Googletin sen oikean kirjan ja heti ekana oli oikea kirjailijakin. Miksi on valittu se toisena tullut? Vai toimiiko Google eri tavoin eri ihmisille.

Pöllö kirjoitti...

Riippuu siitä, käyttääkö googlea ihan tietokoneella, tabletilla vai puhelimella - oon huomannut.

Pöllö kirjoitti...

Melinda C. Benson: Leave Me Alone

Olifantti kirjoitti...

Läppäri ja känny antoi saman. Tablettia ei ole. Mutta voihan se kuukkeli vain muistaa, että olen juuri sen kirjan johonkin listaan laittanut. Kuukkelilla on aika hyvät hoksottimet.

Olifantti kirjoitti...

Ei. Eikä koko kalenterissa ole lontoonkielisiä kirjoja.

Pöllö kirjoitti...

Kuukkeli on viksu, se on totta. Nyt ei vaan ainakaan mulla hoksottimet toimi 😂

Pöllö kirjoitti...

Okei.... Seuraavaan...🤔😉

Pöllö kirjoitti...

Kurtén Björn: Viattomat tappajat
Vai ehdottiko joku tätä, en nähnyt?

Puikoillanikin kirjoitti...

Kerstin Thorwall: Olle

Laiskiainen kirjoitti...

Ari Lahti, Kasvot (sopii myös kirjankannen päivän teemaan)

Olifantti kirjoitti...

No niin. Löytyihän se ja Pöllö avasi tilinsä. Kurtén tietenkin, loistava paleontologi ja hyvä kirjoittaja. Kun googletit, mikä oli eka? Possukin varmaan googletti ja löysi tuon Lawick-Goodallin.
Mitenkähän on? Sanoiko Possu hämäysmielessä, että tämän kalenterin kirjojen nimissä on vain yksi sana? Oli nimittäin kaikkien arvaukset tänään aika yksisanaisia. En voinut edes vihjaista, että enemmän kuin yksi sana.

Pöllö kirjoitti...

Oli se työn takana, vaikka annoit vinkinkin!
En muista enää minkä antoi ensimmäisenä ja oliko sillä eroa, että kirjoitin nimen ensin osoite -riville vai hainko ihan "oikein". Nyt joka tapauksessa Kurtén tulee heti, kun kirjoitan kirjan nimen - ja kun sen näin ja näin mistä kirjasta on kyse, olin melko varma, että nyt osuin oikeaan 😊
Yksi piste ainakin, kiitos kilpasiskot vastuksesta tänään 🤗

Beate56 kirjoitti...

Hyvä, että löytyi. Minäkin pelasin tätä kännyllä, kun en kehdannut tietokonetta avata. Suttupaperilla näkyy olleen tuokin nimi mutta se jäi tarkistamatta. Ajatella miten paljon tekstiin piiloutuu eri vaihtoehtoja. No onhan kirjojakin paljon suomennettu vuosien saatossa. Mä ehdin välissä käydä lumitöissä ja keittää riisipuuron😊

Anonyymi kirjoitti...

En sanonu hämäysmielessä. Ite vaan totesin kun oli useampi yksisanainen kirjan nimi, että niitä on vaikeampi arvata, kun siinä suurenee mahdollisuus että on monta saman nimistä.

Olifantti kirjoitti...

Niitähän on loputtomiin.

Olifantti kirjoitti...

Yksi sana on myös helpompi piilottaa.