perjantai 9. joulukuuta 2022

Luukku 9

Ilkka Auer: Sysilouhien sukua
 
Anteeksi tämä sotku. Tarinan juoni kyllä kärsii pahasti tällaisesta poukkoilusta. Onneksi sain asian selvitettyä ainakin osittain - toivottavasti lopullisestikin. 
---
Minun oli pakko matkustaa Lumilinnaan, sillä olin kuullut, että siellä olisi ehkä tieteelle tuntematon lohikäärmelaji, jonkinlaisia jäätyneitä kappaleita tai jotain. Oma lohikäärmeeni, Tulisiipi, oli aivan innoissaan mahdollisudesta tavata kylmiä sukulaisia. Niinpä lähdimme matkaan ja  suureksi hämmästyksekseni löydettiin kokonainen jäälohikäärmeiden perhe. Selitin tilanteen. Yksi perheen pojista suostui auttamaan. Tämä nuori jäälohikäärme, melkein lapsi vielä, lupasi ottaa mammutit mukaansa ja viedä heidät takaisin Siperian aroille, missä villakarvamammutit laiduntavat. 
---
Mutta eihän se tietenkään ilman hankaluuksia sujunut. Tulilohikäärmeet innostuivat uudesta sukulaisestaan niin, että meinasivat sulattaa sen liekehtiessään. Ja mammutit hurrasivat ja vaativat lisää tulinäytöksiä. Meidän tutkimusmatkalaisten oli pakko suojautua maan repeämisestä syntyneen arven taakse, jottemme olisi palaneet hengiltä. Arpi oli kuitenkin aika mitätön verrattuna villinä riehuviin lohikäärmeisiin ja raskaasti askeltaviin mammutteihin. 
---
Karjumalla keuhkojeni kaikella voimalla, sain temmellyksen laantumaan ja pääsin kertomaan, että mammutit saavat lentää kotiinsa lohikäärmeen selässä. Siitä alkoi tietenkin uusi hässäkkä.
---
Lopulta sovittiin, että kaikki lohikäärmeet ja mammutit ja ketkä hyvänsä, jotka vielä saavat päähänsä syöksyä tähän tarinaan, matkaavat nyt Siperiaan.
---
Sitten taas sählättiin, hyvästeltiin, halailtiin, huudettiin ja liekehdittiin. Viimein ihana hiljaisuus laskesi tähän lumottuun metsään. Löytöretkeilijäseurueemme oli nyt omillaan tässä tuntemattomassa metsässä ilman lohikäärmeiden opastusta. Mutta eihän tässä ollut muuta mahdollisuutta kuin jatkaa syvemmälle metsään ja katsoa, mitä edessä on.

Kirjapisteet:
Possu 4
 Saukkis 2
AnonyymiA 1
Laiskiainen 1
Puikoillanikin 1

Kirjankansipisteet:
Pöllö 4
Possu 3
Laiskiainen 2
AnonyymiA 1 

Papukaijamerkit:
Puikoillanikin 🐦

12 kommenttia:

  1. En tiedä, olisko tää Repun tyyliä, mutta vastaan Juha-Pekka Koskinen : Tulisiipi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Luin kirjan Tammikuun pimeä syli, eikä se oikein iskenyt, joten muuta en tältä Koskiselta sitten olekaan lukenut. Pitäiskö?

      Poista
    2. Ei kannata, jos ei iske. Possu ei oo lukenut kumpaakaan ;)

      Poista
  2. Olin muuten ajatellut jättää tänä iltana väliin ja mennä aikaisin nukkumaan, mutta yhtäkkiä vaan hoksasin kellon olevan jo puoliyö ;D

    VastaaPoista
  3. Kuva Ilkka Auer: Sysilouhien sukua

    VastaaPoista
  4. George RR Martin: Jäälohikäärme T Saukkis

    VastaaPoista
  5. Koirapoika halusi hyvin aikaisin eli aamuyöstä ulos siis ennen neljää. Pakkohan se oli lähteä, joten aamukahvillakin olin ennen viittä. Samapa se.
    Nythän oikeat vastaukset taas löytyivät helposti. Miten te noita kansia tiedätte? Onko tuttuja kirjoja vai summamutikassakon etsitte kuvia?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

      Poista
    2. Shhh.... Älä Laiskiainen paljasta meidän keinoja 😉😂

      Poista

Mammuttimaiset kiitokset kommentistasi!
Aina on kiva, kun joku sanoo jotain, ilmaisee mielipiteensä, osoittaa käyneensä tälläkin tontilla.