keskiviikko 14. joulukuuta 2022

Luukku 14

Tove Jansson: Muumipappa ja meri

 Katselin ympärilleni. Vesi alkoi aaltoilla vaikka ilma oli tyyni. Aallot kohosivat ympärilläni aina vain korkeammiksi. Oli jo vaikea pysyä jaloillaan. Kohta olisin avuttomana myrskyn heiteltävänä aavalla merellä. Ja samalla ajattelin, että minkä myrskyn. Ilma oli edelleen tyyni, ei tuulen virettäkään. Aallot aiheutti jokin veden alla oleva, jokin peto varmaan, sillä kaikki eläimet olivat kadonneet. Olin nyt todella ypöyksin. Nyt ei voinut sanoa, että pelotti. Olin kauhuissani.

"Turvapaikka", ajattelin ääneen. "Minun on löydettävä joku turvasatama täällä vieraassa ympäristössä, joku paikka, jossa voin ajatella ja suunnitella tulevaisuutta."
Tuskin sanat olivat päässeet suustani, kun taivaanrantaan ilmestyi saari, jolta kohosi korkea torni.
"Tuonne minun on päästävä, vedeltä turvaan", huusin hädissäni. 
Ja kuin vastauksena ajatuksiini, aalloille ilmestyi pieni vene soutajineen.
"Apua! Apua! Täällä, täällä näin", kiljuin kuin kidutettu kissa. 
Soutaja lähestyi verkkaisesti. Pysähtyi viereeni ja viittilöi minua istumaan veneeseen alkaen soutaa tornia kohti. 
 
Kiittelin helpottuneena monisanaisesti. Kyselin, yritin kommunikoita kaikin tavoin, mutta soutaja ei reagoinut mitenkään, souti vain tasaista tahtia. Olisi ollut turvallisempi olo, jos olisin tuntenut, että seurassani on elävä olento, ei toki ihminen, mutta olento, joka ymmärtäisi minua. Mutta kaikki oli turhaa. Tyyppi vain veti airoilla rivakkaa tahtia. Saaren rannassa  hän viittoi minua astumaan maihin ja kääntyi soutamaan takaisin myrskyyn. Jäin tuijottamaan hänen menoaan kunnes en enää nähnyt kuin aavan meren. Nyt ei näyttänyt hyvältä. Ja pahemmaksi meni. Vesi alkoi kohota saarelle, joten ei auttanut muu kuin kiivetä ylös ja astua torniin. Vesi täytti tornin alimmat osat, mutta ylhäällä olin suojassa.

Kirjapisteet:
Possu 5
 Saukkis 2
Laiskiainen 2
AnonyymiA 2
Puikoillanikin 1
Pöllö 1
Beate 1

Kirjankansipisteet:
Pöllö 8
Possu 3
Laiskiainen 3
AnonyymiA 1 

Papukaijamerkit:
Puikoillanikin 🐦
Laiskiainen 🐦 
Possu 🐦

11 kommenttia:

  1. Kuva Tove Jansson: Muumipappa ja meri

    VastaaPoista
  2. Kuva: Jansson: Muumipappa ja meri. T possu

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan kuin Laiskiaisen kanssa eilen 😄 Tää on tiukkaa 😂

      Poista
  3. Tasan yhtä aikaa 😂

    VastaaPoista
  4. Olisko kirja : Veden alla, Fals Kat? T. Possu

    VastaaPoista
  5. Victoria Hislopp Saari. (A)

    VastaaPoista
  6. Hups kirjoitusvirhe eli Hislop Victoria, Saari ( A)

    VastaaPoista
  7. Pakko on vain päättää, että Pöllö ehti sekunnin sadasosan aiemmin. Possu saa papukaijamerkin. Ja nyt tuli mukaan uusi kirjateitäjä, sillä Beate oli oikeassa.

    VastaaPoista

Mammuttimaiset kiitokset kommentistasi!
Aina on kiva, kun joku sanoo jotain, ilmaisee mielipiteensä, osoittaa käyneensä tälläkin tontilla.