maanantai 12. joulukuuta 2022

Luukku 12

Douglas Adams: Linnunrata

Sarvipää johdatti meidät läheisen vuoren huipulle ja käski astua alukseen.

"Mikä ihmeen alus. Tuohan on pelkkä raidallinen kylpypyyhe, joka ei liiku mihinkään. Eikä me mitenkään voida siihen mahtua. Miksi koko ajan pidät meitä pilkkanasi? Jos me ollaankin erilaisia kuin sinä, niin ei se anna lupaa kiusata."

"Kuulepas nyt sinä omituinen olmi. Olet pelkkä roska silmissäni, mutta silti olen päättänyt auttaa sinua, joten osoita kiitollisuutta. Meidän suvun vanhin mummo kutoi tämän pyyhkeen vuosimiljoonia sitten ja aina se on toiminut. Joten mars kyytiin ellette halua, että kärvennän teidät siihen paikkaan", karjui sarvipää. Liekit loimusivat sen kidassa ja silmät paloivat roihuina, joten katsoimme parhaaksi hypätä ilmassa leijuvalle kangaspalalle, vaikka Numerologi oli tietenkin jo laskenut, ettemme mahdu, eikä tuo pysty lentämään.
---
Mutta se lensi, uhmasi kaikkia laskelmia. Puristimme henkemme hädässä reunoista, kun aaltoileva aluksemme syöksyi avaruuden läpi kohti tuntematonta. Emme tienneet, mihin joutuisimme tai miten pääsisimme sieltä pois, kun lohikäärmeet eivät olleet mukanamme.

Kirjapisteet:
Possu 5
 Saukkis 2
Laiskiainen 2
AnonyymiA 1
Puikoillanikin 1
Pöllö 1

Kirjankansipisteet:
Pöllö 6
Possu 3
Laiskiainen 3
AnonyymiA 1 

Papukaijamerkit:
Puikoillanikin 🐦

19 kommenttia:

  1. Arne Dahl : Vuoren huipulle? Veikkaa Possu

    VastaaPoista
  2. Antti Heikkinen : Mummo. Possun seuraava arvaus

    VastaaPoista
  3. Kerttu Rahkosen: Kohti tuntematonta (Saukkis)

    VastaaPoista
  4. Blogihiljaisuuteni on tiputtanut minut auttamattomasti "tästä junasta" - kivat luukut sinulla, kirjojako veikkaillaan?
    Ihanaa joulun odotusta joka tapauksessa!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kirjojapa hyvinkin. Tämä on pitkäaikainen traditio. Välillä päätän, etten enää koskaan, mutta kuinkas käykään. Jossain vaiheessa alkaa tarinan itu elää. Kirjoitan nämä reilusti etukäteen, koska joulukuussa tuskin jaksaisin. Hyppää vain mukaan. Tuolla marraskuun vikana päivänä on sääntöjä, mutta voihan sitä kokeilla säännöittäkin.

      Poista
  5. Liekit
    Olaf Stapledon On Laiskiaisen veikkaus

    VastaaPoista
  6. Kannestahan oli vinkkejä tuossa tekstissäkin. Viisiosainen Linnunrata trilogia odottaa uutta lukukertaa tuolla kirjahyllyssä. Sehän on aika riemullista luettavaa. Possua taas näköjään autoin, kun olin vielä puolenyön aikaan hereillä. Mummo on niin helposti tekstiin lykättävä sana, etten malttanut olla käyttämättä sitä uudestaan. Pisteet siis taas jaettu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Linnunradan käsikirja liftareille on yksi suosikki elokuvistani, mutta häpeäkseni täytyy tunnustaa, etten ole lukenut sitä kirjana, enkä tutustunut tohon triologiaan. Kuunnelmakin on kesken. Kuunnelmassa vähän hämärä kun yhdistän Helovirran, Autiovuoren ja Virtasen niin vahvasti Knalli ja sateenvarjo kuunnelmiin.

      Poista
  7. Possu tarttee apua. Possun sorkat palelee 😂

    VastaaPoista
  8. Hauska seurata kalenteria ja lukea kommentteja, vaikka en pisteitä kerää. Pistetilanne menee joulun lähestyessä jännäksi!

    VastaaPoista
  9. Katseltiin yöllä elokuvaa The School for Good and Evil - hyvä, viihdyttävä ja ajatuksiakin herättävä elokuva satumaailmaan sijoitettuna.
    Yritin kyllä löytää kuvaa, mutta en tällä kertaa keskittynyt kunnolla, onnea kannen ja kirjan löytäjille 👏
    Kirjaa suosittelen myös minä, oli mainio. Niin kuin on myös kirjoittaja (laulaakin pahus hyvin vielä 😉); jos ehditte, käykää katsomassa Areenasta Maarit Tastulan uuden sarjan (en nyt muista nimeä) eka osa, jossa hän vierailee haastattelemassa Antti Heikkistä. Tuli ihan vasta ja löytyy varmaan hakusanalla "Maarit Tastula" tms.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä kyllä suosittelin luettavaksi Linnunrataa. Tuo Mummo ei oikein kolahtanut jostain syystä. Sota aina vähän tökkii.

      Poista

Mammuttimaiset kiitokset kommentistasi!
Aina on kiva, kun joku sanoo jotain, ilmaisee mielipiteensä, osoittaa käyneensä tälläkin tontilla.