keskiviikko 28. joulukuuta 2022

Menneitä muistellen

Aamulla, kun ajattelin tätä postausta, tuntui vuosi 2022 kovin ankealta, rankalta, jopa masentavalta. Mutta nyt, kun näissä laskelmissa ja järjestelyissä on mennyt aikaa, tuumin, että mitäpä minä teille valittamaan. Jos jotain olen tästä vuodesta oppinut, niin sen, ettei kannata rakentaa elämäänsä muiden varaan. Itse on suosta noustava, jos ei sinne halua hukkua. Joten katsotaanpa niitä positiivisia juttuja.

Jos ensi alkuun tuota lankavarastoa, joka on aika tavalla takkuuntunut vuoden mittaan. Nyt olen jo aloittanut siivoamisen siitä mukavimmasta päästä eli lankojen järjestelystä. Järjesteltäväähän löytyy sillä langat sen kuin lisääntyivät vuoden aikaan. Vaikka neulomalla kului noin viisi ja puoli kiloa, tuli enemmän hankituksi. Musta lankajoulukalenteri tietenkin kruunasi vuoden.
  • Lankoja 1.1.2022
    • 25 kg 057 g
  • Lankoja 31.12.2022
    • 25 kg 371 g (eli langat lisääntyi muutaman 100 g)
vuoden aikana kulutin lankaa neulomalla 5 kg 409 g ja siitä syntyi
  • 30 paria sukkia 
  • 5 paria kintaita
  • 3 paria kämmekkäitä
  • 1 pipo
  • 2 huivia
  • 1 pusero
Nyt siis lajittelen langat omiin lokeroihinsa merkin mukaan, kokonaiset kerät omiin laatikoihin ja kaikenlaiset jämät paksuuden mukaan omiin kasoihin. Ensi vuodeksi tulee tavoitteeksi sekä jämälankojen kulutus, että keskeneräisten lopetus. Tulee toki kaikkea muutakin, mutta siitä sitten vuoden alussa.
 
Pikakatselmus menneeseen:
Tammikuu
  • Vuosi aloitettiin lentokenttähotellissa
  • Retkihaaste pyörähti käyntiin - ja unohtui vuoden mittaan
  • Tuli todetuksi, että kunto on kehno - nyt voin todeta, että kehnompi taitaa olla tällä hetkellä
  • Lunta satoi, oli kaunista ja liukasta
  • Lukemisillani kehuskelin - tältä vuodelta ei sitten kuitenkaan tullut pidettyä kirjalistaa
Helmikuu
  • Helmikuu alkoi valitellen, mutta parani ajan mittaan
  • Kuntokuuri jatkui
  • Sain lahjaretken Evolle, retkihaaste oli muutenkin voimissaan
  • Talven ihmemaa oli kaunis
  • Leivoin
  • Koirapojan tereys aiheutti ongelmia
  • Korona puhututti edelleen
  • Tapasin ystäviä
  • 24.2.2022 Venäjä hyökkäsi Ukrainaan ja maailmassa alkoi uusi kausi
Maaliskuu
  • Aloitin paastokauden, paastosin langoista, alkoholista, suklaasta, roinasta
  • Kuntokuuri sinnitteli
  • Katselin leffoja
  • Koirapoika täytti 13
Huhtikuu
  • Paasto loppui
  • Retkihaaste sinnitteli
  • Alkoi kasvimaakausi
  • Leivoin
Toukokuu
  • Retkeilin paljon
  • Tapasin ystäviä
  • Kokkasin
  • Suunnittelin
Kesäkuu
  • Hukkamatkailin Lofooteilla
Heinäkuu
  • Hikoilin
  • Rockia Hyvinkäällä ja Tampereella
  • Täytin vuosikymmeniä
Elokuu
  • Keräsin satoa kasvimaalta, joka oli jäänyt hoitamatta
  • Kävin piikityttämässä itseäni
  • Käytin paljon aikaa joulukalenterin tekemiseen
  • Retkeilin hyvässä seurassa
  • Tapasin ystäviä
  • Tervapääskyt lähtivät
  • Koirapoika aiheutti huolta
Syyskuu
  • Kokeilin lankojen purkkivärjäystä
  • Totesin, että kasvimaa on hunningolla
  • Hyvä elämä -ryhmä alkoi
Lokakuu
  • Tapasin kurssikaverit 45 vuoden takaa
  • Sairastin koronan
  • Oli kaunista ruskaa ja pehmeän pimeitä öitä
  • HIHS 
  • Taas kellot siirtyi
Marraskuu
  • Otin flunssapiikin
  • Näin raidejokerin
  • Tuli talvi ja paljon lunta
  • Kävin Tampereella joulukalenterivaihdossa
Joulukuu
  • Joulukalenterit varastivat kaiken ajan

     

21 kommenttia:

  1. Tämä on kyllä han HUIPPU-INVENTAARIO...
    tarttis ittekkin tehdä...
    Kiitos avartavasta blogiystävyysvuodesta ja uutta toivoen!!

    VastaaPoista
  2. Hieno yhteenveto. Tuollainen pitäisi kyllä tehdä - varmaan avartaisi ajatuksia ja herättäisi huomaamaan, mihin on aikaa käyttänyt. Kiitos seurasta tämän vuoden aikana. Onneksi et päätynyt lopettamaan bloggaamista, vaikka sellainenkin ajatus jossain vaiheessa kävi mielessä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siihen lopettamiseen liittyi niin ikäviä juttuja, että olen päättänyt ne kokonaan unohtaa :)

      Poista
  3. Voisi avata silmiä,jos viitsisi tehdä yhteenvedon vuodesta. Edes itselleen. Se retkihaaste tosiaan unohtui ihan kokonaan, kevään paasto oli mukava ja joulukalenteriaika kivaa. Kiitos, että olet jaksanut kirjoittaa blogia ja tehdä hauskan joulukalenterin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Retkihaaste tuntui kivalta, mutta niinhän se unohtui. Koko vuoden haasteille usein käy niin.

      Poista
  4. Melkoisesti sitä vuoden aikana ehtii tehdä. Melkein hengästyttää lukiessa. Joulukalenteriasi mietin joskus aiemmin ja ajattelin, että siihen on pakko käyttää paljon aikaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Menee siihen kalenterin tekoon jonkin verran aikaa, mutta sitä on kuitenkin kiva tehdä. Yleensä teen sen joskus lokakuussa, mutta nythän aloitin jo elokuussa vaikka valmiiksi tuli vasta marraskuussa. Hissukseen päivä kerrallaan.

      Poista
  5. Paljon kivoja juttuja on vuoteesi mahtunut. Oma lankavarastoni on paljon pienempi, olisiko edes puolta tuosta. Some vie edelleen liikaa aikaani, tyhjänpäiväisten juorujuttujen lukeminen olisi aika jättää. Sitä yritän edelleen vähentää. Minulla on muutama ystävä omaa ikäluokkaani, jotka käyttävät nettiä tosi vähän.
    Täällä maaseudulla on nyt loistavat potkurikelit ja pihan lumityöt ovat hyvää kuntoilua. En ymmärrä, miksi ihmiset valittavat liiasta lumesta ja paljon nuoremmat kuin minä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Netti on hyvä olemassa, mutta helposti sinne uppoaa.
      Olisi ihana, jos voisi potkurilla huristaa. Minua kyllä säälittää, kun ihmiset yrittää kaivaa autojaan esiin. Aurat kasaavat usein lunta parkkipaikkojen reunoille, eikä sitten oikein löydy tilaa, mihin ne lumet laittaisi, jotta saisi auton esiin ja pääsisi töihin. Kaupungissa lumi tuntuu ihan erilailla, koska ylimääräistä tilaa ei ole. Minä kyllä tykkään lumesta, eikä ole autoa.

      Poista
  6. Oiva vuosiraportti! Minä listaan tässä parin päivän sisällä vuoden liikunnat ja luetut kirjat ja ehkä samalla analysoin kulunutta vuotta muutamalla sanalla.

    VastaaPoista
  7. Waude miten piristävä jaupea postaus ja huippuinventaario. Tämmöinen jokaisen pitäisi tehdä. Paljon tapahtuu kaiken aikaa vaikka valittaisi, ettei koskaan tapahdu mitään. Tuo lankamäärä lohduttaa minua. Ihanaa, että joku muukin hamstraa kuin minä.

    VastaaPoista
  8. Mahtava yhteenveto kuluneesta vuodesta. Lämmin kiitos ystävyydestä, joulukalenterista ja tietysti tapaamisesta! Koirapojalle iloa ja rapsutuksia. Onnellista tulevaa neulevuotta 2023!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos sinulle kaikesta tämän vuoden varrella ja onnea tulevalle!

      Poista
  9. Hieno ja napakka yhteenveto tästä vuodesta! Taidanpa tehä vastaavan, sitä varten avasin koneen, katselin alkuvuoden kuvia...Ja totesin ettei ole mitään kiinnostavaa tapahtunut...
    Hienosti olet neulonut kaikkea, mulla vain 1 sukat tuli tehtyä...
    Pitää toivottaa teille paukuttomia ja stressittömiä hetkiä vuodenvaihteessa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Laitan toiveeni tuohon koiran kuurouteen. Kotona yritetään pärjätä.

      Poista
  10. Lankavarasto ei ole päässyt juuri paisumaan ja olet sitä paljon käyttänytkin. Olet myös katsellut taivasta ja pilviä, sitä et ole listannut <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se taivaiden tuijottelu on niin jokapäiväistä, ettei siihen oikein edes kiinnitä huomiota.

      Poista
  11. Kiitos samoin sinulle! Minulla ei ihme kyllä mikään kipeydy neuloessa.

    VastaaPoista

Mammuttimaiset kiitokset kommentistasi!
Aina on kiva, kun joku sanoo jotain, ilmaisee mielipiteensä, osoittaa käyneensä tälläkin tontilla.