sunnuntai 4. joulukuuta 2022

Luukku 4

J.R.R. Tolkien: Taru Sormusten Herrasta

 Usvaolento muovautuu mahtavaksi jumalhahmoksi, jonka sädekehästä nousee polttavia valomiekkoja ja jonka viitta hulmuaa liekehtivän kuumana. Alitajuntani vaatii minua heittäytymään maahan tämän voiman edessä, mutta en anna houkutukselle periksi vaan seison suorana voiman edessä. 


"Luuletko, että verenperintösi on joku turvapaikka jumalten vihan edessä?"
Kysymys kaikuu mielessäni, vaikka korvani eivät kuule mitään. Okei. Me siis leikimme tässä telepatiaa, minä ja peto.
"Luulen, että olet väärillä jäljillä. Minä en luule mitään, eivätkä jumalat vihaa minua. Ennemminkin olen jumalten sanansaattaja."
"Onko nimesi siis Hermes ja asuinpaikkasi Haades?"
"Tietosi ihmisten mytologiasta taitavat olla hatarat? Hermes ei todellakaan asunut Haadeksessa."
"Älä saivartele vaan vastaa kysymykseen, jos haluat vielä joskus päästä yhteen muiden kanssa. Minulla ei ole aikaa kaikkeen joutavaan."
Nyt ääni jylisi ukkostakin kovempana ja hahmo leimusi tulena ja kipinöinä. Päätin käyttäytyä.
"Nimeni ei ole Hermes eikä jaloissani ole kultaisia siivekkäitä sandaaleita. Kuten näet vaellan avojaloin. Nimeäni en mielellään luovuta maailmalle, mutta uskon, että sinä jo tiedät sen. Ainoa, mitä haluaisin, on tutustua tähän seutuun ikäänkuin tutkimusmatkailijan, kaikessa sovussa ja rauhassa."

Lieskat laskevat, kipinöinti laantuu. Kasvottomat kasvot katsovat minua tutkivasti, mutta kestän katseen. Pitkältä tuntuneen ajan kuluttua hahmo kohauttaa olkapäitään, heilauttaa viittaansa ja katoaa. Samalla maan haava alkaa umpeutua. Reunat lähenevät toisiaan ja seurueeni liukuu entiselle paikalleen. Pian kaikki on kuten ennen lukuunottamatta pientä arpeumaa maaperässä.

"Olipas se", totean hieman hengästyneen. "Täällä taitaa olla ennennäkemättömiä voimia."

Kirjapisteet:
Possu 3
AnonyymiA 1

Kirjankansipisteet:
Pöllö 2
Laiskiainen 1 
Possu 1

7 kommenttia:

  1. Kuva : Taru sormusten herrasta (Tolkien)

    VastaaPoista
  2. Kirjan nimiä tarinasta löytyy äkkisilmäyksellä montakin. Mitähän arvaisi veikata. Olisikohan Mankelin Väärillä jäljillä eniten Repun kirjamakuun...?

    VastaaPoista
  3. Liza Marklundin Turvapaikka

    VastaaPoista
  4. Marklundin Turvapaikkaa siis veikkaa siis Saukkis

    VastaaPoista
  5. J.R Ward Peto ( A)

    VastaaPoista
  6. Possulla on nyt sormi liipasimella. Molemmat oikein.
    Tuolla on vielä kakkosluukun kuva tunnistamatta.

    VastaaPoista
  7. Tiukka on kisa ja paljon tietoa tuntuu löytyvän. Onnea teille.

    VastaaPoista

Mammuttimaiset kiitokset kommentistasi!
Aina on kiva, kun joku sanoo jotain, ilmaisee mielipiteensä, osoittaa käyneensä tälläkin tontilla.