maanantai 10. huhtikuuta 2017

Paastoja

 

Vaikka tuhkapaasto saatettiin onnettomaan loppuun, lankapaasto jatkuu täysissä voimissa. Kiusaus uusien lankojen ostamiseen on täysin kateissa ja katit ties missä. Koko ajan saa törmäillä pusseihin, nyssäköihin ja täyteen survottuihin laatikoihin, joissa on lankoja. Tähän kaaokseen ei nyt tarvita lisää. Kovin hitaasti kuluvat langat. Sain nuo fisukat onneksi valmiiksi ennen pääsiäissukkien alkua. Tänään on eka kuvio pääsiäissukissa menossa. Nuo fisukat ovat myös Niina Laitisen malli. Oli aika hankalaa neulottavaa, kun on niin monimutkaista kuviota, ettei toistoa paljon ole. Sukat tein harmaasta Nallesta ja sinisestä Nalle Gardenista eli kahdella langalla vaikka ohjeessa on useampia.


Lankapaastoon menee myös nämä jämälangoista tehdyt äititeresaneliöt. Paaston aikana olen neulomalla kuluttanut 733 g. Paljon saan vielä tikutella ennenkuin laarissa pohja paistaa. lankoja on tällä hetkellä yli 28 kiloa!

9 kommenttia:

  1. Upeita fisukkia! Minä ja kirjoneule emme sovi yhteen. Sinulta näkyy kirjoneule sujuvan paremmin, kuin hyvin. Minulla on sukkapuikoilla villasukat fingering- vahvuisesta langasta. Tuntuu, ettei sukka etene ollenkaan.

    VastaaPoista
  2. Ihania sukkia, vau! Niin kauniita tilkkuja ja taidokaasti neulottuja. Olet ollut todella ahkera!

    VastaaPoista
  3. Voisit laittaa pystyyn vaikka villasukkien nettimyymälän!

    VastaaPoista
  4. Ihanat fisu-sukat, oot sie taitava!

    VastaaPoista
  5. Kivannäköisiä sukkia ja hyvännäköisä tilkkuja.:)

    VastaaPoista
  6. Lankapaasto sujuu näköjään hienosti, vaikkei tuhkapaasto sujunutkaan. Sukkasi ovat tosi ihania!

    VastaaPoista
  7. Kiitos kehuista. Olen tykästynyt noihin Niinan kirjosukkamalleihin. Possulle tiedoksi, että Niina on kieltänyt malliensa käyttämisen kaupallisiin tarkoituksiin, mutta enpä muutenkaan voi kuvitella myyväni neuleitani. Onneksi olen toistaiseksi onnistunut tyrkkäämään ne jonkun viattoman kanssaihmisen kiusaksi.

    VastaaPoista
  8. Ainakin Sinisen sohvan isännän saamat sukat, jotka sitten lahjoitettiin veljelleni äkilliseen tarpeeseen, herättivät suurta ihastusta meissä jokaisessa. Ajattelen niitä usein, kaiholla, ovat sinivalkoiset... Todistetusti siis olet Taitava Sukantekijä!

    VastaaPoista
  9. Kiitos! Emännältä riittää aina kannustusta meille kaikille.

    VastaaPoista

Mammuttimaiset kiitokset kommentistasi!
Aina on kiva, kun joku sanoo jotain, ilmaisee mielipiteensä, osoittaa käyneensä tälläkin tontilla.