Aprillia!

Hyvin ehdittiin tehdä pitkä aamulenkki ennen pyryn alkamista. Tuuli oli kyllä kylmä. Peipot karjuvat metsissä kurkku suorana, mutta yhtään en ole onnistunut näkemään niin, että voisin laskea tuonne listaani.

Tänä viikonloppuna olisi ollut espanjan verbikertausta, johon olen ilmoittautunut ja maksanutkin, mutta en mennyt. Sen sijaan ilmoittauduin yhdelle toiselle espanjan alkeiden kertauskurssille ja katsoin, että kesäyliopiston jatkokurssit (siis ne, jossa on se ope, josta alkeissa tykkäsin ja toivottavasti myös sama kirjasarja) onkin vasta syksyllä. Ehdin siis hyvin kerrata alkeet ennen sitä. -jep-jep- Mietin tässä vielä, pitäiskö ilmoittautua jollekin muullekin kurssille. Löytyisköhän sieltä vielä jotain.

Tänään pitää laskea viime kuun menot. Sen jälkeen voin myös miettiä, tilaisinko jonkun kirjan, kun noita lukemattomia ei ole ennestään kuin muutama kymmenen. Lankojahan en tietenkään osta, kun on paasto. Lisäksi sain - siis jouduin ottamaan - yhden palvelutaloon muuttaneen tätin lankavarastot, iso musta jätesäkki ääriään myöten täynnä. Tosin saan palauttaa kiertoon ne, joita en taatusti käytä, mutta kyllä noita muutama kilo tulee, noita käyttökelpoisiakin. En ole vielä jaksanut penkoa kokonaan. Jos tästä nyt jotain tuli mieleen, niin se, että ehkä minunkin olisi hyvä nyt vain neuloa nuo varastoni pois, eikä haalia yhtään uutta. Muutenkin tuli olo, että sinnikkäämmin pitäisi noita roippeitaan seuloa ja poistaa.  Jonain päivänä se on kuitenkin edessä, että joku joutuu niitä seulomaan. Sen verran onneksi on kaikkea, että voin aloittaa vaikka heti. Kyllä siitä pitemmäksikin aikaa riittää puuhastelua.

Nyt jos ensin vähän sukkaa neuloisin väreillä, jotka ei ole ihan minua. Lenkillä neuleita pohtiessa tuli mieleen, että voisin ehä itsellenikin tehdä jotkut kirjoneulesukat. Ne on aika lämpimiä ja mukavia, kun ovat kaksinkertaisia.

Hilpeää, herkutonta/llista huhtikuuta kaille! Arvatkaa, oliko jokin aprillia ja jos niin mikä.

Huhtikuu

On väsynyt ja harmaa maa.
Ja märkää lunta putoaa.
Ja yli meren aution
soi tuulen laulu lohduton.
On huhtikuu. On vaikein aika maan.
Nyt kevät itkee luomistuskissaan.
Oi, tiedättehän, se voittain taistelun
taas nostaa valtikkansa lumotun.
Ja kyyneleissään hymyy huhtikuu,
– käy päivä esiin, multa kirkastuu,
ja yli mullan kuultaa vihreys,
soi ihmeellisen tuulen hengitys.
Oi, tiedättehän, ei kevät hyljätä
voi ketään, joll’ on kevään ikävä.
Ja kuitenkin: se säikkyvä,
se uusi, hento elämä,
se, joka puissa mullassa
nyt sykkii kohti valoa,
ja jolle viima ulapan
on niinkuin viesti kuoleman,
se vieno, joka palelee
ja värisee ja vapisee,
– oi, jaksaako se yhä odottaa,
siks’ kunnes auringossa herää maa?
Oi, tietääkö se kaikkein viluisin
sen vapahtavan, minkä minäkin?
Oi, tietääkö se arka, vaalea:
ei kevään rakkaus voi sammua.
Ei yhtään ikävöivää päällä maan
voi kevät jättää, oi, ei milloinkaan!
Ei ketään, joka kaipaa kylliksi,
sen tiedän – enkö sitä tietäisi!

Saima Harmaja