torstai 6. huhtikuuta 2017

Yöpakkasia


Voimalinjakin on kuin helminauha aamuauringossa yön pakkasen jäljiltä. Kaunis päivä taitaa olla tulossa. Nyt jo pitäisi olla menossa, jotta ehtisin kunnolla joogaamaan, mutta minä olen ilmiömäinen hidastelija. Kyllä minä ajoissa yleensä olen, mutta kuitenkin viime tipassa. 

Tänään on luvassa ulkoilua pentuseurassa, kun yksi tuttu tuo taas pentunsa Koirapojan iloksi - tai harmiksi. Koiran kautta kyllä tuo sosiaalinen elämä vilkastuu. Eilenkin näin yhden entisen työkaverin kadun toisella puolen vain sen takia, että hänellä sattui olemaan koirat mukana. Hän on muuttanut tuohon naapuritaloon, joten eiköhän tässä koiralenkeillä törmäillä muutenkin.

Niin... nyt on taas elämä entiseen tyyliin valoisaa ja yöt menee nukkuen. Otin eilen kissan pöydälle ja jätin ratkaisut toiselle osapuolelle. Kun olen asiasta puhunut, ei enää haittaa, mikä lopputulos on.

Mutta nyt on oikeasti juostava, jotta Koirapoika saa lenkkinsä ennen joogailua. En muista mainitsinko viimeksi, että tuo jooga on aika kevyttä venyttelyä, mutta hyvä se on venytelläkin.

Ja vielä sny-postista maininta. Eilen tuli lisää huiviohjetta. Kiitos siitä. Nyt on kuitenkin sen verran noita projekteja, ette ole varma, ehdinkö ihan heti neuloa, kun niitä kerroksiakin oli niin paljon. Mutta yritän mahdollisimman pian.

Oi-joi, miten paljon kello jo on...

4 kommenttia:

  1. Sininen sohvan emäntä6. huhtikuuta 2017 klo 14.47

    SNY:si on ajan tasalla näissä huiviasioissa.Nythän on huivikilpailu menossa. Lanka vaan puikoille!

    VastaaPoista
  2. Koirat tosiaan tuo muita koiria ihmisineen lähelle ja tulee aletuksi juttusille. Ja moni haluaa silittää koiraa ja jutella, vaikkei hänellä omaa koiraa olisikaan.

    VastaaPoista
  3. Olin muutaman päivän reissussa ja kun tulin kotiin, oli täällä mukava yllätys odottamassa. Eli kiitos kortista!

    VastaaPoista
  4. Lanka on toki puikoilla, mutta muut projektit nyt ensin loppuun ennen huivin jatkoa.

    VastaaPoista

Mammuttimaiset kiitokset kommentistasi!
Aina on kiva, kun joku sanoo jotain, ilmaisee mielipiteensä, osoittaa käyneensä tälläkin tontilla.