perjantai 10. joulukuuta 2021

Luukku 10

  
Merimetso

Telttapaikkani ei kyllä ollut mukavin mahdollinen. Heräsin selkä kipeänä, jäsenet jäykkinä. Hyvä, kun pääsin vääntäytymään ylös. Sääkin oli muuttunut harmaaksi. Vesisade uhkasi, taivaalle kertyi pilviä ja luodolla huusivat pahanilman linnut. Ei siis mikään ihana aamu. Pakkasin nopeasti. Jätin aamupalan väliin ja lähdin ryömimään eteenpäin. Aamukahvittomuuden aiheuttamaa päänsärkyä torjuin kylmällä purkkilatella, joka ei todellakaan vastannut juuri keitettyä pannukahvia. Taapersin eteenpäin maha kuristen. Aloin pikkuhiljaa epäillä, ettei touhuissani ollut mitään järkeä. Hittoako minä niiden mammuttien elämästä välitin! Olkoot, menkööt ja eläkööt ihan miten huvittaa! Voisin kääntyä takaisin. Mennä kotiin lämpimään syömään ja tuijottamaan telkkaria.

Mutta tietenkin minä vain jatkoin eteenpäin. Ärsyttävä piirre ihmisessä, kun ei osaa jättää asioita puolitiehen. Kaivoin repusta kuivalihaa, järsin sitä kävellessäni, enkä vilkuillut ympärilleni. Jalkaa toisen eteen vain tasaiseen tahtiin. Jatkoin kunnes kompastuin johonkin puunjuurakkoon. Istahdin miettimään ja päätin laittaa leirin pystyyn. En jaksanut etsiä kunnon telttapaikkaa. Ihan sama, missä olin. 

Ja sitten alkoi sataa.

Kirjapisteet:

Saukkis 4 
Laiskiainen 3
Pöllö 1
Possu 1
Sus' 1

 Lintupisteet:

Laiskiainen 3
Saukkis 3
Marika 3
Sus' 1

Papukaijat:

Pöllö 🐦🐦 🐦
Marika 🐦
Sus' 🐦 
Laiskiainen 🐦

10 kommenttia:

  1. Merimetso (joka ilmeisesti on todellinen pahanilman lintu)

    VastaaPoista
  2. Marika ehtikin ensin. Nopeus on valttia tässä lajissa.

    Sormet alkaa tutisemaan, kun sitä yrittää olla nopea 😂

    #koukussa #minäminä 🙈

    VastaaPoista
  3. mitä sormista; minulla riippuu ihan siitä, onko aamubussi ajoissa :)

    Vähänkin myöhässä ja peli on menetetty :D

    VastaaPoista
  4. Onnistuin siis yli odotusten, kun ajattelin valita helppoja kirjoja ja lintuja. Ei kait liian helppoja? Mutta näillä, mitä tuli laitetuksi, nyt mennään. Tiukkaa kisaa :)

    VastaaPoista
  5. Illanvirkut aamuntorkut ei pärjää 😅😅 Kun vetää peittoa korville vielä silloin kun muut jo miettii vastausta, ei toivoakaan.
    Huominen lintu on varmaan laiskimus nukkumus 🤔😉

    VastaaPoista
  6. Tavoite saavutettu!! Merkintä joka sarjassa, voin siirtyä selostamoon huutelemaan aasintuntijana kommentteja: Vasenta kaistaa, siellä on tilaa, kiihdytä!!

    VastaaPoista
  7. Ei oo liian helppoja, vaan just hyviä.

    Onnittelut Su’elle tavoitteen saavuttamisesta!

    VastaaPoista
  8. Hyvä, jos on ok.
    Sus' voi vaikka ylittää tavoitteensa tai kisata Pöllön kanssa papukaijamerkeistä.

    VastaaPoista

Mammuttimaiset kiitokset kommentistasi!
Aina on kiva, kun joku sanoo jotain, ilmaisee mielipiteensä, osoittaa käyneensä tälläkin tontilla.