keskiviikko 15. joulukuuta 2021

Saannoksia

 

Sain viime vuonna pikkunatolta icebugit, kaksi numeroa liian suuret. Hyvin pelittää, kun vihdoin uskoin, että helpompi liikkua nastarenkailla. Säitähän on taas piisannut

Naapuri taas leipoi. Sain kolme pullaa kolmella eri sydämellä. Söin pois.

 
Koirapoika sai hyviä tuloksia verikokeista. Tulehdusarvokin on laskussa. Lisäksi sai reseptin pitkäaikaiseen kipuun ja lupauksen, että suolistoantibioottia tulee tarvittaessa lisää.
---
Sitten on osio aikaan- eli siis aikaansaannoksia eli, mitä itse olen saanut aikaan:
  • rikoin toisen teekupin
  • rikoin lempimaitolasini
  • rikoin ainoan kahvimukin
  • rikoin kaksi neljästä lautasesta
---
 (norsu keittiössä, ei virtahepoa olohuoneessa)
 ---
Sehän on hieno idea, että kaikkea on vain sen verran, kun sattuu tarvitsemaan, hieno, kunnes rikkoo sen ainoan. Nyt on kahvia juotava teekupista, koska se on ainoa tarpeeksi iso. Mukeja on, mutta sellaista normikokoa eli pieniä. Kahvimuki oli Tallinnasta ostettu lehmän kuvalla varustettu. Joskus, jos eksyn kaupoille, pitää etsiä uutta mukia, tosin isoja on vaikea löytää.
---
Kirjoitin joulupukille, kun leivänpaahdin meni rikki (Sitä en kyllä tietääkseni rikkonut vaan se teki ihan vain itsemurhan.) Pyysin yhdenleivänpaahdinta. Joulupukki tietenkin valitti, että niitä on vaikea saada. Miksi? Kuka yksinasuva haluaa paahtaa kaksi leipää kerralla?
 

Joulukalenterien kunniaksi eläintieteen perusteos. Kannessa on yksi lempieläimeni
 
Hirvonen
Monstrulum
Pienimpiä hirviöitämme. Hirvittää vähäsen. Irvisti puistossa hämmentävästi. Kiusa se on pienikin kiusa.

---
Joulukalentereista vielä sen verran, että Saukkiksen kirjasto on liian vaikea minulle. Luovutan. Menee hyvää laiskotteluaikaa hukkaan, kun yritän googlettaa jokaista sanaa.


5 kommenttia:

  1. Voi vitsi, jos olisin tiennyt, että sulta menee muki rikki JUST nyt, olisi ottanut mökillä käydessä sulle uuden. Ihan vaan perusmukin, mutta nyt vasta tajusin, että niissähän on pieniä norsuja. Eikä niitä kukaan tarvi. Nyt sinne ei enää kukaan pääse, kun on satanut lunta. Ja siellä on pimeää ja sisällä liukasta.
    Piti vaan muka käydä mökillä, kun tutkijat halusi tutkia on mökillä lepakon kakkaa. Ja sitten kun ne tuli sinne, ne sanoi, ettei ne sisälle halua. Grrr.... Ne olis voineet mennä pihalle ilman meitäkin. Mutta sainpa liukasteltua hakemaan pimeästä keittiöstä kaksi A-nopin tekemää mukia.
    Mutta nyt harmittaa noi norsumukit. Oisit saanut ne. Jos ei muuta niin kukkapurkeiksi :D

    Mutta toi Hirvonen. Monstrulum.
    Telkkarissa on se yksi mainos, missä on lumiukko ja - ihan varmasti on Hirvonen, joka syö sen lumiukon nenän! Se kurkkii ensin aidan takaa ja sitten syö sen porkkananenän.
    Se on niin pelottavan näköinen eläin siellä aidan takana, esittää jotain jänestä tai sellaista, mutta on varmana Hirvonen.

    VastaaPoista
  2. Joulukalentereista: jatka vain yrittämistä, kyllä siellä helpompiakin tulee vastaan, minä kirjoittelen tarinaa päivittäin, ja valitsen sattumanvaraisesti kirjahyllyn eturiviin kertyneistä kirjoista jonkun, joka kuulostaa hauskalta. Minäkin olen joskus sinun joulukalenteristasi etsinyt jotain sekä googlella että kirjaston haulla (silloin, kun eka kertaa osallistuin) Se on opettanut paljon hakutoiminnoista.

    VastaaPoista
  3. Possu rikkoi tänään työpaikalla kahvipannun. Toivottavasti sirpaleet tuo onnea edes jollekin.

    T. Possu

    VastaaPoista
  4. Kuulostaa luettavalta kirjalta jo nimen perusteella. Hirvonen, heh...pieni, vähän pelottava hirviö, hitto ko hyvä idea! ;)

    Pöllöllä menee taas lujaa, ihanaa!! ;DD

    VastaaPoista
  5. Kiitos ajatuksesta Pöllö, mutta minulla on ainakin tusina norsumukeja, mutta kahvimukin pitäis olla ISO, sellainen puolisen litraa ei niistä kolmen-neldän desin mukeista voi kahvia juoda. Onneksi on tuo iso teekuppi vielä ehjänä. Kohta varmaan tönäisen senkin lattialle.
    Saukkis, eiköhän helppojen kohdalle löydy joku innokas ennen minua. Mutta kivahan sitä on lukea.
    Possu, jos sirpaleet tuottaa onnea, olen onnellinen ihminen.
    Sus', Hämärä luonto on huippu. Täytyy joskus esitellä lisää eläimiä, vaikka nestehukka.

    VastaaPoista

Mammuttimaiset kiitokset kommentistasi!
Aina on kiva, kun joku sanoo jotain, ilmaisee mielipiteensä, osoittaa käyneensä tälläkin tontilla.