torstai 2. joulukuuta 2021

Luukku 2

Varis

 Heräsin ennen auringonnousua. Konjakkitilkka ei jaksanut lämmittää loputtomiin. Hyvin olin kuitenkin nukkunut. Makuupussissa oli kohtuullisen lämmintä ja mukavaa. Unissani olin seikkaillut mammuttien kanssa oudoissa maisemissa. Olisin mieluusti jäänyt vielä seikkailuihin, mutta minun oli löydettävä mammutit. Nousin siis ripeästi ylös. Aamukahvia piti saada, lämmintä vettä ja nuotio. 

Yllättäin teltan ovi olikin vaikea avata. Lumi oli kinostunut oven eteen - ja itseasiassa koko teltan päälle, totesin, kun vihdoin pääsin kaivautumaan teltasta ulos. Eilinen nukkuja oli joko mennyt tiehensä tai hautautunut kinoksiin. 

Lakaisin lumet mammuttien nuotiokivien päältä, hain liiteristä puita, tein nuotion ja laitoin kahvin kiehumaan. Katselin kahvia juodessa, miten aurinko alkoi valaista lumista maisemaa. Päätin keittää samantien yhden retkimuona-annoksen. Enhän minä tähän voinut loputtomiin jäädä ja matkan jatkaminen vaati kuitenkin energiaa. Kannatti syödä nyt, kun oli mahdollisuus saada lämmintä ruokaa. En tiennyt, milloin olisi seuraava kerta. Kunhan vain tietäisin, mihin tästä jatkan. Kotiin en oikein voinut palata ennenkuin tiesin, mitä ystävilleni oli tapahtunut.

Lusikoidessani juustomakaronia kuulin käheän äänen jostain läheltä. Katselin ympärilleni ja huomasin ylhäällä pyykkinarulla istumassa kaverin, joka selvästi kaipasi myös aamupalaa. Kutsuin hänet nuotiolle, koska aina on hyvä tarjota ruokaa muillekin vaeltajille.

Juttelimme niitä näitä siinä syödessämme. Kun kaveri kuuli, että etsiskelen mammutteja, hän kertoi koko lauman lähteneen etelään päin ja lupasi näyttää jonkin matkaa tietä.

Pakkasin reppuni ja lähdimme seuraamaan mammuttien reittiä. Oli hyvä, että sain oppaan, sillä lumisateet olivat peittäneet jäljet näkymättömiin. Oppaani pysyi mukanani koko päivän ja neuvoi, mihin suuntaan jatkaisin seuraavana päivänä. Illalla hän kuitenkin halusi palata kotiinsa, joten jäin taas yöksi yksin. Nyt kuitenkin yövyin laavulla, koska satuimme sopivalle retkeilyalueella.

Kirjapisteet:

Pöllö 1
Saukkis 1

 Lintupisteet:

Laiskiainen 1
Marika 1

Papukaijat:

Marika 🐦
Sus' 🐦

20 kommenttia:

  1. Heli Hulmi, Ennen auringon nousua on veikkaukseni.

    VastaaPoista
  2. Kirjan nimi siis ”Ennen auringon nousua” 😃

    VastaaPoista
  3. Tällaista kirjaa minulla ei ole.

    VastaaPoista
  4. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  5. Valitan. Ei tämäkään.

    VastaaPoista
  6. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  7. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  8. Sukkia oli linjoilla samaan aikaan ja osui oikeaan.

    VastaaPoista
  9. Täällähän on jo meno kuumimmillaan. Minä en kyllä näihin karkeloihin mukaan ehdi, koska ns. "eläkeläisen kiireet". Mutta kiva seurata taustalla.

    VastaaPoista
  10. Possu hoksi vasta tänään, että nythän on ne päivät, kun Repun joulukalenteri alkaa. Nykyisin tulee oltua niin paljon vähemmän koneella,että unohtui tämäkin..

    T. Possu

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä jo kaipasinkin. Mietin, että ei kait Possu boikotoi.

      Poista

Mammuttimaiset kiitokset kommentistasi!
Aina on kiva, kun joku sanoo jotain, ilmaisee mielipiteensä, osoittaa käyneensä tälläkin tontilla.