maanantai 6. joulukuuta 2021

Luukku 6

  
Talitiainen

Olipa kiva herätä puhtaissa lakanoissa etenkin, kun muistin, että tänään on itsenäisyyspäivä. Söin sitten juhlan kunniaksi runsaan aamiaisen hostellin viereisessä kahvilassa. Ajattelin, että olisi mukava olla seuraavakin yö jossain majapaikassa. Mietin ihan hotellia, hienompaa hotellia, mutta ensin piti katsoa, mitä päivä tuo. 

Vaikka kuljin etelää kohti, oli edessä vielä kinoksia. Jouduin kahlaamaan koskemattomassa hangessa. Yöllä oli taas satanut, eikä kukaan muu ollut tänään vielä polkua tallannut. Hanki hohti auringossa ja metsästä kuului käen kutsu. Tulkitsin kutsun niin, että minun oli syytä jättää kaupunki taakseni ja siirtyä taas metsän siimekseen. Melko pian näinkin linnun istumassa polun vieressä. Tervehdin sitä pysähtymättä, sillä en halunnut jäädä yöksi metsään. Hostellin emäntä oli kertonut, että seuraavaan kaupunkiin oli useampi kilometri matkaa.

Kuljin päivän eteenpäin tasaista vauhtia törmäämättä kehenkään. Sataneesta lumesta huolimatta polkua oli helppo seurata metsässä, vaikka eteenpäin tarpominen oli aika väsyttävää. Kun iltapäivällä näin ison hotellin metsän reunassa, päätin mennä kysymään huonetta. Hotellissa olikin reilusti tilaa. Valitsin ylimmässä kerroksessa olevan huoneen, koska sen parvekkeelta oli hyvä näkymä huomiseen reittiini. Yritin etsiä maisemasta kiintopisteitä, etten huomenna eksyisi. Otin varmuuden vuoksi valokuviakin, jos niistä olisi apua hankalissa tilanteissa. 

Hyvissä ajoin kävin kylpyläosastolla uimassa ja rentoutumassa. Sitten tilasin illallisen huoneeseen ja asettauduin television eteen katsomaan suomalaisten televisiokanavien linnanjuhlia. Varsinaiset presidentin juhlathan oli taas peruttu koronan takia. Parin kuohuviinilasillisen jälkeen olinkin valmis nukkumaan.

Kirjapisteet:

Saukkis 3 
Pöllö 1
Laiskiainen 1
Possu 1

 Lintupisteet:

Marika 2
Saukkis 2
Laiskiainen 1
Sus' 1

Papukaijat:

Marika 🐦
Sus' 🐦 
Pöllö 🐦 
Laiskiainen 🐦

9 kommenttia:

  1. ja kirja on Käen kutsu, Rowling.

    VastaaPoista
  2. ja noi kaksi vastausta lähetti Marika; helkkarin puoliso kun ei koskaan kirjaa itseään ulos koneelta vaan jättää minut tuntemattomuuden tilaan. grr.

    VastaaPoista
  3. Näin kavereiden kesken, näyttäis olevan naapurin Läskitintti 😍😉

    VastaaPoista
  4. Minä kutsun noita militanteiksi, kun ovat välillä melkoisia häiriköitä. Muutama vuosi sitten tuhosivat yhden Baden Baden tuolin.

    Kirjasta on vahva aavistus, että Marikan arvaus on oikein. Itse löysin muutaman lasten kirjan ja yhden urasuunnittelukirjan, mutta ne eivät oikein tunnu sopivan mielestäni Repun kirjahyllyyn, mutta arvotaan toinen noista lasten kirjoista, onhan Repulla mummotettavia… Smith Agnes, Metsän reunassa

    VastaaPoista
  5. Käen kutsu - Robert Galbraith

    VastaaPoista
  6. Sirkka-Liisa Taskinen: Tänään

    VastaaPoista
  7. Marika oli 8 minuuttia minua varhaisempi lintu, kun aamulla avasin tabletin 😄 Mutta hauskaa tämä on aina vain

    VastaaPoista
  8. Marika tiesi linnun ja kirjankin, mutta kirjailija oli väärä, joten Possu avasi pistetilinsä.
    Ja nyt kun on nuo papukaijatkin mukana, jakelen niitä tarpeen tai tarpeettomuuden mukaan.

    VastaaPoista

Mammuttimaiset kiitokset kommentistasi!
Aina on kiva, kun joku sanoo jotain, ilmaisee mielipiteensä, osoittaa käyneensä tälläkin tontilla.