sunnuntai 5. joulukuuta 2021

Luukku 5

Punarinta

 Heräsin ruuan tuoksuun. Ihmettelin, kun aamu näytti sarastavan. Isäntäni hymyili ystävällisesti ja kertoi minun nukkuneen vuorokauden ympäri. Nyt oli jo sunnuntaiaamu, ruoka taas valmista ja kahviakin oli, että ylös vain uuteen päivään. Olin vähän hämilläni, mutta nukkuminen oli tehnyt hyvää. Olin valmis jatkamaan etsintöjäni. Isäntäni esitteli minulle uuden oppaan, joka johdattaisi minut pois korvesta ja mammuttien reitille takaisin. Olin kuulemma mennyt ihan väärään suuntaan eli edelliset ohjeet eivät oikein toimineet.

Kiitin taas kaikkia, heitin repun selkään ja aloitin uusin voimin taivalluksen synkän metsän siimeksessä. Nyt kulku olikin toisenlaista, kun oli iloista seuraa. Oppaani liverteli kaikenlaista siinä kulkiessamme. Hän kertoi myös syyn mammuttien outoon retkeen. Mammutit olivat lukeneet intialaisesta norsulaumasta, joka oli ykskaks lähtenyt vaeltamaan uusille reiteille. Norsut saivat paljon mediahuomiota, kun kukaan ei ymmärtänyt, miksi norsulauma lähti tutuilta seuduilta kohti tuntematonta. Mammutit ajattelivat, että hekin haluavat kuuluisiksi ja päättivät lähteä vaeltamaan. En olisi kyllä ikinä uskonut mammuteista moista. Outoa kuvitella, että he olisivat maineen perässä juoksijoita.

Jo puolen päivän maissa pääsimme taas avoimeen maastoon, löytyi polku ja mammuttien jalanjälkiä. Hyvästelin oppaani ja jatkoin kevein mielin eteenpäin. Mammutit olivat kulkeneet suoraan kaupungin halki, joten pystyin jäämään yöksi hostelliin, joka oli kaupungin laidalla. Kaipasin kunnon suihkua ja ehkä saunaakin vaikken ollut vielä kovin monta päivää kulkenut. Oli mukava peseytyä ja vaihtaa puhtaat vaatteet päälle. Pesetin myös kaikki likapyykkini, jotta olisin aamulla valmis jatkamaan tuntemattomille teille.

Kirjapisteet:

Saukkis 3 
Pöllö 1
Laiskiainen 1

 Lintupisteet:

Saukkis 2
Laiskiainen 1
Marika 1 
Sus' 1

Papukaijat:

Marika 🐦
Sus' 🐦

8 kommenttia:

  1. Lintu on punarinta
    Kirjaksi veikkaan Ruth Ware : Synkän metsän siimeksessä
    T Saukkis

    VastaaPoista
  2. Hyvää toista adventtia. Tänä aamuna ajattelin, jotta ennättäisin, mutta ei...(AnneS)

    VastaaPoista
  3. Tämä on villiarvaus
    Kerttu Rahkonen, Kohti tuntematonta

    VastaaPoista
  4. Ykskaks : Matematiikka (Hartikainen, Siv ja kumpppanit) ;D


    T. Possu


    Äsh, nukuin taas pommiin ;DD

    VastaaPoista
  5. Taitaa olla tosi epätodennäköinen, mutta kaikkea on kokeiltava 😉
    Michael Baran: Aamu

    VastaaPoista
  6. Saukkis iski heti aamusta. Minä olin erossa läppäristä, joten nyt vasta pääsin kuittaamaan oikeat vastaukset.

    VastaaPoista
  7. No nyt on käänne, että julkisuuden perässä?? Eeeen usko, tosin jos näin on niin niin olen pettynyt. Tai petetty. Jotain kuitenkin..

    VastaaPoista
  8. Ei kaikkia pahantahtoisia juoruilijoita kannata kuunnella.

    VastaaPoista

Mammuttimaiset kiitokset kommentistasi!
Aina on kiva, kun joku sanoo jotain, ilmaisee mielipiteensä, osoittaa käyneensä tälläkin tontilla.