sunnuntai 19. joulukuuta 2021

Toiveikkaasti tulevaisuuteen

 

Alkaa lahjahässäkkä lähennellä loppuaan. Rescuelapselle annoin Raskasta Joulua joululahjaksi, joten voin säästää sen varsinaisen lahjan synttäreiksi. Sain hyvin äkillisen päähänpiston, että ehkä en menekään omikronia hankkimaan sinne joulujuomaa nauttineeseen sydämensä kyllyydestä laulavaan kansanjoukkoon. Mamoilua, myönnän. Mutta, kun olen jo lähes kaksi vuotta olen erakoitunut, niin ehkä repäisen myöhemmin.

Eilen matkasin perheen eli lasten kanssa Turkuun, kun oli levinnyt tietoja, että Smaug on nähty siellä.

Oli hieno ilta. Kyllä Turussa osataan. Lavasteet ja puvustus huippua, näyttelijät myös.


Juon tässä aamukahvia tyytyväisenä. Uusi muki löytyikin ihan läheltä. Kävin Prismasta loisteputken ja siellä oli mukejakin. Yli 4 dl, halpa ja ihan ok ulkomuoto. Tähän ei ole syntynyt vielä kovin henkilökohtaista suhdetta, mutta hyvin pelaa.

Pakkasia on luvattu. Toistaiseksi linnuilla ei ole ollut kiire etelään, vaan ovat joutaneet ilahduttamaan ohilennoillaan isoissa parvissa. Mutta jos pakkanen kovin kiristyy, voipi parveilu näillä nurkilla vähentyä.

Pakkasennusteen varjolla ostin sitten Koirapojallekin palttoon. Se olikin iso operaatio. Ensin oli liian suuri, sitten liian pieni ja välikokoa varten jouduin menemään toiseen kauppaan. Onneksi eläinkauppojen myyjät ovat mukavia ja palutukset onnistuu. Joten nyt on. Elämäni ensimmäinen eläinvaatetusprojekti! En kannata puettuja koiria, mutta kun vanhusta palelee, niin minäkin taivun. Ja kuvan tunnelmasta huolimatta Koirapoika tykkää takistansa. Poseeraaminen vain nyppi. Vanhus on nyt antibioottikuurilla ja tänään aloitan pitkäaikaisen särkylääkityksenkin. Nyt voinen todeta, että kaikkeni olen tehnyt.

Näihin kuviin, näihin tunnelmiin.


8 kommenttia:

  1. Nättejä mukeja. Hyvä että koirapoika sai takin. Tarkenee, kun tulee ne arktiset kelit, mitä on povattu.

    T. Possu

    VastaaPoista
  2. Poseeraamaan joutuu ja kaikkee, on tämä Vanhanpojan elämä tällaista hauhau!!

    Mikä ihmeen rescuelapsi? ;D Kaikkea sullekin kertyy, hih..

    VastaaPoista
  3. Possu kyttää kalenteria? ;DD

    VastaaPoista
  4. Hieno takki, kaunis muki ja kadehdittava teatteriretki. En minäkään uskaltanut Raskaaseen jouluun.

    VastaaPoista
  5. Nyt on upea palttoo, joka varmasti lääkkeiden kanssa helpottaa Koirapojan elämää. Rapsutuksia täältä Koirapojalle.

    Aamukahvikupin pitää tosiaan olla iso. Oma suosikki aamukahvikuppi on iso lasipurkki, joka herättää hilpeyttä lähipiirissä.

    Itsellä on toiveissa päästä moikkaamaan Smaug keväällä.

    Nuo värit ❤️

    VastaaPoista
  6. Meitä kalenterin käyttäjiä taitaa olla useampi 🙈

    VastaaPoista
  7. Kohta luovutan ja lähen asioille. Sitten taikaiskusta luukku avautuu heti ;)

    T. Possu

    VastaaPoista
  8. Niinhän siinä käy, että luukku avautuu väärään aikaan.

    VastaaPoista

Mammuttimaiset kiitokset kommentistasi!
Aina on kiva, kun joku sanoo jotain, ilmaisee mielipiteensä, osoittaa käyneensä tälläkin tontilla.